Kun ei mene, niin ei mene

Viime lauantaina käytiin ottelu LPK:n ja FC Rauman välillä. Koitos oli varmaan Lohareiden tiukin miesmuistiin ja Raumalaisetkin sanoivat ottelun jälkeen peliä kauden parhaakseen.

Ensimmäinen jakso mentiin yllättävässä 0-0 tilanteessa, mitään huippupaikkoja ei ollut ja pallo oli enemmän poissa pelistä kuin itse pelissä.

Toisella jaksolla vierailijat onnistuivat puoliajan alkuun nopeaan tahtiin kahdesti maalinteossa ja menivät 0-2 johtoon.

Ottelun loppu menikin LPK:n sitten painostaessa Rauman maalilla. Peli ei vaan oikein lähtenyt missään kohtaa pyörimään vaan pallon siirtely oli aika väkinäistä ja turhauttavaa katsottavaa. Muutama hyvä tilanne lopulta saatiin, mutta ne hoiti sitten joko vastustajan puolustus tai ottelun parhaaksi valittu Rauman maalivahti.

Ja ottelun loppulukemiksi 0-3 viimeistelivät vierailijat tyhjään maaliin, jota edelsi vastustajan kyseenalainen rike. Näin ollen LPK jäi ilman tekemättä maalia, jota nykyhistoriassa ei ole hirveän montaa kertaa tapahtunut.

Jobin postina vielä häviön lisäksi oli Tuure Fagerströmin ikävä loukkaantuminen.
Päät kolahtivat yhteen vastustajan kanssa ja otsa aukesi pahasti.
Lopulta selvittiin n. 8 tikillä tietotoimiston mukaan.

Tästä sitten kohti tätä viikonloppua ja vieraskiertuetta, kun LPK matkaa Turkuun ja Helsinkiin, jossa vastaan asettuvat TPK ja Zenith.

Alla Lohareilla on nyt kolmen ottelun voitoton putki, mutta vieraissa on kulkenut sillä cup-peli mukaan lukien neljästä ottelusta on hienot kolme voittoa.

Tottakai viikonlopun vastustajat eivät anna mitään siimaa.
TPK:lla alla kolmen ottelun voitoton putki myös ja Zenith on kahden ottelun voittoputkessa ja heille molemmille varmasti maistuisi nousijan päänahka.

Poissaoloja Lohareilla ei ole Fagerströmin lisäksi muita ja kokoonpanoon paluun tekee Rauma-pelistä pois ollut alkukauden komeetta Tuomas Koppelomäki.

Tänään siis TPK - LPK Samppalinnan palloiluhallissa klo.18.00 ja huomenna Zenith – LPK Herttoniemen Liikuntahallissa klo.14.00. Tule sinäkin paikalle kannustamaan Loharit voittoon!

Otteluennakko LPK – FC Rauma

Loharit lähtevät katkaisemaan kahden ottelun voitotonta kotiputkeaan Raumalta saapuvia vieraitaan vastaan.

Coach Ari Puumalan mietteet huomisen ottelusta:

”Sarjanousijana on aina mukavaa lähteä ilman paineita haastamaan sarjassa jo kauemmin olleita joukkueita! Syyskierroksella olemme jo tähän mennessä tottuneet, että jokaisella joukkueella on hyvinkin erilaiset tavat pelata ja ajatella futsalista. Mielenkiintoista nähdä mikä on Rauman ideologia ja intensiteetti Jyväskylän lauantai-illassa! LPK:lta odotan sydämellä pelaamista oman joukkuetoverin puolesta!

Raumalta erityisen tarkkailun alla on, onko Niila Asunmaa vihdoin oppinut potkaisemaan palloa muuallekkin kuin taustalevyihin? Lappajärven Veikkojen aikoihin Niila oli kylillä teinityttöjen keskuudessa kuuluisampi tästä faktasta kuin ”scoring” taidoistaan!”

Osuuko siis Niila taustalevyihin vai teinityttöihin? Antaako LPK vastustajalle 3-4 maalia taas eteen? Hukkaako Tuure Fagerström taas tavaroitaan? Avaako Jami Palsa pistetilinsä?

Tule kokemaan tämä kaikki huomenna Monitoimitalolla klo.19.00! Liput 5 / 3 euroa.

Dies Solis

LPK lähti metsästämään kotivoittoa Oulusta saapunutta FC OPA:a vastaan. Sarjataulukon sijoitusten kannalta pelin olisi pitänyt olla selvää pässinlihaa Lohareille, mutta vierailijat tulivat pelaamaan ja laittoivat näytöksen pystyyn ensimmäisellä jaksolla.

Peli oli OPA:lle vajaassa 4 minuutissa 0-3 ja karkasivat myös lopulta 0-4 johtoon. Jimi Tamminen onnistui kuitenkin kaventamaan avausjakson päätteeksi tilanteeksi 1-4.

Ottelu tuntui toisinnolle kauden aiemmasta kotipelistä AS Moonia vastaan, missä Loharit olivat häviöllä ensimmäisen jakson jälkeen 1-3 ja lopulta hävisivät 1-4.
Koko LPK:n joukkue vaikutti ensimmäisellä jaksolla molemmissa hieman uniselta ja jännittyneeltä.
Muina yhtäläisyyksinä oli, että nämä pelit olivat sunnuntaina, klo.13 ja paikalla oli kapteeni Stefan Petrescun veli, JJK:n tähtipelaaja Tomi Petrescu, tällä kertaa pöytäkirjan merkkaajana, sattumaako vai illuminati?

Ja kuten Moon pelissä, tuli LPK aikamoisella höyryllä toiselle jaksolle ja otti ottelun hallinnan täysin itselleen. Vierasjoukkue onnistui kuitenkin myös pääsemään muutamalle hyvälle maalipaikalle ja ottelun lopussa myös jopa läpiajoon, mutta Alvaro Rosales Poves maalissa kesti.

LPK pääsi ottelussa lopulta tasatilanteeseen 4-4 asti. Maalinteossa onnistuivat Stefan Petrescu ja maaliputkiaan jatkaneet Tuomas Koppelomäki ja Valtteri Lohi.

Kotijoukkueelle tarjottiin vielä voittoa, kun OPA:n rikkeet täyttyivät ja LPK pääsi kahdesti yrittämään 10 metristä ja kerran 7 metristä, mutta lopulta tolppaa lähemmäksi ei tällä kertaa päästy ja ottelu päättyi lukemiin 4-4. Lohareilta kuitenkin hieno nousu 4-0 tappioasemasta tasoihin.

Ottelun parhaaksi LPK:lta valittiin(ties monetta kertaa putkeen) Tuomas Koppelomäki.

Jälleen kerran huomasi, että pisteitä ei tosiaan saa tässä sarjassa ilmaiseksi ja vastustajalle ei voi antaa niinsanotusti muutamaa maalia eteen.
Kiitokset siis FC OPA:lle hyvästä taistelusta!

Futsal Cupissa arpa osui kotiotteluun ja liigajoukkueeseen.
Vastaan asettuu PP-70 Tampereelta. Ottelulle ei ole vielä saatu pelipäivää, mutta pysykää kuulolla!

Sen sijaan lauantaina 26.päivä on luvassa taas Futsal Ykköstä.
Vieraaksi Monitoimitalolle saapuu FC Rauma. Ottelu alkaa klo.19.00, liput 5/3 euroa.

Kiva keskiviikko Kaustisella

Viikonlopun matsien jäljiltä oli luvassa Lohareiden Futsal Cupin avaus suoraan 2.kierrokselta. Vastaan asettui Kaustisella vierasottelussa KP-V Monkulat.

Huolimatta avainpelaajien poissaoloista joiden joukkoon kuuluivat kapteeni Stefan Petrescu, Jami Palsa, Jimi Tamminen, Antti Kronqvist ja Alvaro Rosales Poves, niin LPK oli silti melko laajalla ja laadukkaalla rosterilla liikkeellä.

Ottelu päättyi lopulta rennossa keskiviikon kamppailussa lukemin 5-2. Tehoille pääsivät Tuomas Koppelomäki 1+1, Paavo Suokas 1+0, Tuure Fagerstöm 1+0, Valtteri Lohi 1+0, Iiro Karimäki 0+1 ja Olli Koittola 0+1.

Ohessa coach Ari Puumala kommentit cuptaistosta:

”Vaikka viikonlopun pelit painoivatkin jaloissa, lähti jokainen pelaaja otteluun loistavalla asenteella ja hyvällä liikkeellä.

Yritettiin lähteä matsissa toteuttamaan reeneissä tehtyjä asioita mm. pelinrohkeutta jota ei oltu oikein uskallettu/tohdittu vielä Ykkösen peleissä tehdä. Joten lähdettiin pelaamaan hyvällä fiiliksellä, ilman paineita ja onnistuttiin viemään siinä samalla omaa peliämme eteenpäin. Ja vaikka oltiin laajalla ringillä lähdetty vieraspeliin, jokainen sai peliaikaa ja täytti paikkansa erinomaisesti, ns. heikkoja lenkkejä ei ollut.

Muutama pelaajamaininta ottelusta: Ronnie Nygren teki kauden debyyttinsä, ottaen muutaman game saverin pahoissa paikoissa ja pelaten muutenkin oikein mallikkaasti.
Paavo Suokas teki kauden avausmaalinsa ja pelasi muutenkin aktiivisesti, myös jopa alaspäin!

Kiitokset myös Monkuloille hyvähenkisestä ja mukavasta kamppailusta!”

Futsal Cupin 3.kierroksen arvonta on maanantaina 21.11., joten jäädään odottamaan jännityksellä kuka saadaan vastaan, sillä mahdollisena vastustajana voi olla myös
ex-LPK Olli-Pekka Toikkosen edustama Ylöjärven Ilves FS, joka olisi oikein mielenkiintoinen kamppailu.

Ja muistakaa, tulevana sunnuntaina pelataan taas futsalin Ykköstä Palokan koulukeskuksella, jossa Loharit saavat vastaansa FC OPA:n Oulusta. Ottelu alkaa klo.13.00, liput 5/3 e.

Tale of two games

”Saisinko sen tuplana?” tarkoitti LPK:n viime viikonlopun vieraskiertuetta Valkeakoskella ja Lempäälässä. Odotettavissa oli vaikeat pelit Mad Maxia ja Loisketta vastaan ja tällä kertaa otettiin kuudesta pisteestä hienosti kolme. Toki tarjolla olisi ollut myös ”koko potti". Seuraavassa raporttia molemmilta päiviltä:

Lauantai 12.11. Mad Max – LPK Maalikooste

Ottelussa nähtiin aika hurlumhei-meininkiä ja totuttua LPK Temptation Futsalin Hawaiia, LPK:n käydessä johdossa neljä kertaa ja lopulta pitäen johtonsa ja voittaen ottelun 5-4.

Tehopisteille lauantain matsissa pääsivät Lohareilta Jimi Tamminen 1+0, Valtteri Lohi 2+0, Tommi Huvila 1+1, Olli Koittola 1+0 ja Iiro Karimäki 0+1. Valitettavasti Jimi Tamminen loukkaantui ottelussa eikä voinut pelata seuraavana päivänä Loisketta vastaan.

Coach Jose Ikosen kommentit ottelusta:
”Erittäin tasainen matsi, ihan kumpi vain olisi voinut ottaa voiton, mutta haluttiin enemmän sitä tällä kertaa. Risuja ja ruusuja pelistä: pallollinen peli aika huonoa, hyökkäyspelin olisi parannuttava, kaikki maalit tulivat lopulta vastahyökkäyksistä. Puolustuspeli taas oikein hyvää, pelattiin joukkueena ja jokainen hoiti oman ruutunsa oikein hienosti. Myös debyyttinsä maalilla tehnyt Alvaro Rosales Poles pelasi vakuuttavasti. Erittäin tärkeät pisteet kotiin, Mad Max oli hyvä vastustaja."

Sunnuntai 13.11. Loiske – LPK Maalikooste

Ensimmäinen puoliaika tosi tiukkaa puolustamista molemmilta, varsinkin ensimmäinen 10 minuuttia, kumpikaan ei päässyt oikein tekopaikoille.

LPK pääsee kuitenkin katkoon ajassa 13.46 ja saa 2 vs.1 tilanteen. Stefan Petrescu koitti pelata vastustajan puikoista Tuure Fagerströmille takatolpalle, mutta pallo kimposikin hänelle takaisin, josta hän sitten täräytti n. 10 metristä pallon ilmasta suoraan maaliin ja siirtää LPK:n 1-0 johtoon.

Loharit pääsevät karkaamaan 2-0 johtoon. Maali syntyy, kun Loiskeen maalivahti seikkailee hyökkäyspäässä, menettäen pallon. LPK vastaiskuun ja Valtteri Lohi pääsi koittamaan tykkiään, vastustajan blokatessa, mutta laukaus kimposi onneksi tästä lopulta maalin takakulmaan.

Kotijoukkue pääsi kuitenkin takaisin peliin ja pelin oli yhtäkkiä tasan 2-2.
Tämä ei vielä riittänytkään kummallekkaan ensimmäisellä jaksolla vaan Tuomas ”Junior” Koppelomäki ja Valtteri Lohi harhauttivat koko vastustajan puolustuksen ja Junior siirti LPK:n 3-2 johtoon.
Tästä kuitenkin 18 sekuntia ja Loiske hyökkää. Pelaavat pallon vieraiden maalin eteen LPK:n Tuure Fagerströmille, joka ottaa pallon haltuun ja yrittää harhauttaa, siinä epäonnistuen ja vastustajan päästessä tökkäämäään peli tilaanteeksi 3-3. Tästä 14 sekuntia ja LPK pistää taukotilanteeksi 4-3. Maali lähes identtinen Lohareilta 3-2 maalin kanssa, jälleen Junior Koppelomäen ja Valtteri Lohin käsialaa.

Toinen puoliaika mennään päästä päähän, molemmilla joukkueilla paikat maaleihin. Kotijoukkue siirtyy pelaamaan reikäpaitaa ja onnistuu tasoittamaan ottelun ajassa 38.03 Manu Helmisen toimesta.

LPK on saanut virheet täyteen, mutta varoituksista huolimatta Loharit rikkovat ja Loiske saa paikan 10 metristä. Samuli Salminen suorittaa hattutemppunsa ja pamauttaa aivan älyttömän vedon vasempaan yläkulmaan ja siirtää Loiskeen ensimmäistä kertaa johtoon ajassa 38.38.

LPK ottaa lopuksi vielä reikäpaidan,josta saa muutaman tilanteen aikaiseksi, mutta kiri jää ilman tulosta ja näin peli Loiskeelle lopulta 5-4.

Kapteeni Stefan Petrescun kommentit ottelusta:
”Peli aika samanlainen kuin Mad Maxia vastaan, joka kääntyi meille, kun taas tämä peli ei. Vastustaja rokotti tänään meidän virheistä ja otetaan niistä oppia. Joukkueena hävitään ja joukkueena voitetaan. Vitutus on armoton. Lempäälä ei oo kiva paikka, toisin kuin Pori."

Summa summarum hyvä viikonloppu, lähes täydellinen. Lähdetään nollaamaan sunnuntain ottelu, sillä cup-juna puksuttaa tänään Kaustiselle! Vastassa on 2.kierroksella KP-V Monkulat. Ottelu alkaa klo.19.00. Ja sitten sunnuntaina pelataan taas Ykköstä. Vastaan asettuu Palokan koulukeskuksessa FC OPA Oulusta klo.13. Liput 5 / 3 e.

Looking for heroes

Viime viikonlopun 4-1 AS Moonille kärsityn kotitappion jälkeen lähtee LPK pikaisesti kääntämään kurssiaan takaisin pisteiden tielle. Loharit matkaavat tupla viikonlopun vieraskiertueella ensin lauantaina Valkeakoskelle, jossa he kohtaavat Mad Maxin ja sunnuntaina vuorossa on Loiske Lempäälässä. Odotettavissa on tiukat ottelut molempina päivinä

Mad Max haluaa nousta heti takaisin liigaan sieltä pudottuaan ja on aloittanut sarjan puhtaasti ottaen kolmesta pelistä suoraan kolme voittoa maalierolla 19-7. Tehomiehinä heillä on häärinyt pistepörssiä johtavat Mikko Heritty 6+6 ja Mika Jussila 7+3. Valkeakoskelaiset ottivatkin viime kaudella liigassa seitsemästä voitostaan kuusi juuri kotikentällä.

Ykkösen maratontaulukossa sijalla viisi majaileva Loiske kuuluu tasaisiin suorittajiin, josta kertoo viime vuonna saavutettu kunnioitettava kuudes sija. Kuten Mad Max, niin Loiske on myös aloittanut kautensa ilman tappiota, kolmesta ottelusta löytyy kotikentältä voitto ja vieraista kaksi tasapeliä.

LPK:lla ei ole suurempia loukkaantumishuolia, paitsi viime kauden kiistaton ykkösveskari Antti Kronqvist joutuu huilaamaan viikonlopun ottelut AS Moonia vastaan kärsityn käsivamman vuoksi. Tolppien väliin astelee debyyttinsä tekevä Kampuksen Dynamosta määräaikaisella sopimuksella siirtynyt Alvaro Rosales Poves. Muuten nälkäinen Lohiparvi on kunnossa ja valmiina viikonlopun koitoksiin.
Paikallisen Jyväskyläläisen jalkapallojoukkueen myyntipäällikkö ”JAMI” Jami Palsa lupasi tuoda entisille hoodseilleen LPK:n kiiman, joten seuraa erityisesti tätä miestä.

Kuka ottaakaan sankariviitan ylleen?
Mad Max – LPK tänään Valkeakosken Urheilutalolla klo.15 ja
huomenna sunnuntaina Loiske – LPK Lempäälän Hakkarissa klo.15.

AS Moon ryöstöretkellä Jyväskylässä – LPK:lle ensimmäinen tappio melkein vuoteen

Loharit lähtivät hakemaan kolmatta voittoaan putkeen, kun vastaan asettui AS Moon.
Raahelaiset eivät kuitenkaan antaneet LPK:n satumaisen alun ykkösessä häiritä vaan pistivät luun kurkkuun kotijoukkueelle heti alusta jo toisella peliminuutilla, kun Loharit saivat kaivaa pallon verkostaan.

Vierasjoukkue iski ensimmäisellä jaksolla kolmesta paikastaan kolme maalia.
LPK:kin sai pallon kerran pömpeliin, mutta tuntui että koko joukkue ei ilmestynyt paikalle ensimmäisellä jaksolla. Päätä hakattiin seinään ja 5 virhettäkin täyttyi melko tiheään tahtiin, joka haittasi myös pelaamista ja teki siitä varovaista.
Moonilla oli kompakti paketti kasassa ja hyvällä puolustuspelillä pitivät kotijoukkueen aisoissa.

Toiselle puoliajalle tultaessa oli coach Ari Puumala selvästi juottanut joukkueelle ilolientä, kun pukukopista tuli aivan eri joukkue kentälle, kun LPK painoi menemään ja
Moon koitti ottaa vastaan.
Pallo ei lopulta vaan millään löytänyt tietänsä verkon perukoille.
Muutama tolppa, ylärima ja maalivahdin hyvät torjunnat jättivät Loharit nuolemaan näppejään.

Ottelun lopussa päästiin myös tällä kaudella ensimmäistä kertaa pyörittämään reikäpaidalla, jonka johdosta saatiin muutama hyvä maalipaikka, mutta lopulta vierasjoukkue pääsi pallonriistoon ja sinetöi loppulukemiksi 4-1 ja näin oli AS Moonin ryöstöretki valmis.

LPK olikin hävinnyt viimeksi kakkosdivarissa JKV:lle 13.12.2015, joten pitkä tappiottomien otteluiden putki katkesi.

Pelistä oppi, että mitään ei Ykkösessä saa ilmaiseksi, on jo alusta lähtien esitettävä samanlaista peliä mitä toisella jaksolla nähtiin.

Ensi viikonloppuna Loharit pääsevät vieraskiertueelle Valkeakoskelle ja Lempäälään. Tuplapeleissä vastaan asettuvat Mad Max ja Loiske. Lähdetään korjaamaan suunta ja hakemaan pisteet kotiin!

Maalikooste

Pöytäkirja

LPK tulikuumana Ykkösen kotiavauksessa - loppulukemat koettelevat hyvän maun rajoja!

LPK:n kotiavaus Futsal-Ykkösessä oli lähtöasetelmiltaan herkullinen. Olivathan vastakkain toisilleen tutut joukkueet, jo kauden verran Ykkösessä futsal-identiteettiään kovettanut JoSePa ja yhdeksän kauden tauon jälkeen Ykköseen palannut LPK. Niin tai näin, LPK toivotti itsensä tervetulleeksi Ykköseen ja pilkkoi joutsalaisen futsalin ylpeyden pieniksi paloiksi lukemin 8-0 (3-0).

Viihdyttävästä futsalista nauttivat Monnarilla 105 maksanutta katsojaa, joiden joukossa kunnioitettava määrä rytmikkäästi taputtaneita JoSePa -faneja. Ottelu oli täynnä vauhtia, taktisia hienouksia ja kiihkeää kamppailupelaamista, mutta itse ottelun lisäksi Monnarin parketilla pyöri muutama aivan erityinen show, joiden kautta ottelun keskeiset tapahtumat on hyvä käydä läpi:

Koppelo Show! Koppelomäen veljekset, Junior-Tuomas ja Senior-Juuso, nakkelivat selectiä verkkoon siihen malliin, että kotona voidaan olla pojista ylpeitä. Junior oli ensimmäisen puoliajan selvästi paras Lohari, mikä on hieno asia tällä kaudella noin 5 tuntia futsalia harrastaneelle pelaajalle.

LPK Isännöinti Show! Voidaan olettaa, että JoSePan aikeissa oli näyttää jonkinlaista kaapin paikkaa sarjanousijalle. LPK:n rivistä Stefan Petrescu, Jami Palsa, Tomo Huvila ja Valtteri Lohi päättivät kuitenkin esitellä vierasjoukkueen pelaajille ihan jokaisen Monitoimitalon kaapin paikkoineen. Eritysesti Petrescun habitus oli kaksinkamppailuissa vakuuttava. Tekniikan ystäville tiedoksi, Petrescun keskivartalon vääntömomentti on noin 450 Nm.

Antti Kronqvist Show! Ottelun alla joukkueiden maalivahtien välille pedattiin tiettyä vastakkainasetteua. LPK:n Kronqvist vs. ex-LPK Aake Partio. Antti pyöritti tällä sektorilla aivan omaa showtaan: nollapeli kaverin kahdeksaa päästettyä vastaan, parhaan pelaajan palkinto, tehot 1+0 ja väliin huutelut "marjoja!". Mies vastasi odotuksiin omalla tavallaan.

LPK on aloittanut kauden kahdella voitolla. Seuraava hurmosmittari onkin edessä jo 6.11. kotiottelulla AS MOONia vastaan. Ottelu pelataan Monnarilla klo 13 alkaen.

JoSePa -ottelussa nähtiin LPK Temptation Hawaiji Futsalia parhaimmillaan. Jos et ollut näkemässä, tule nuuskimaan tunnelmaa ensi viikon sunnuntaina!

Pöytäkirja

Maalikooste

Huomio Loharifanit!

Sunnuntain 30.10. PS Villa peli on siirtynyt pelattavaksi lauantaiksi 10.12. Vaajakosken liikuntahalliin 19.30!

Lohareille heti avausvoitto futsalin Ykkösessä!

Lohikosken pallokerho kohtasi omassa Ykkösen avauksessa MuSaFutsalin Porissa. Ennen otteluun lähtöä olivat Loharit saaneet jobinpostia, kun Tommi ”Tomo” Huvila joutui jäämään sivuun kuumeen vuoksi

Ensimmäinen puoliaika kuului vierasjoukkueelle. MuSa ei prässännyt tarpeeksi ylhäältä, tästä johtuen LPK sai tulla melko rauhassa ja pyörittää peliä. Kotijoukkue oli kuitenkin alussa enemmän hereillä ja siirtyikin jo toisella minuutilla 1-0 johtoon. Olli Koittola menetti pallon puolessa kentässä, joka avasi MuSalle 2 vs. 1 hyökkäyksen ja joka lopulta johti ottelun avausmaaliin. Maalintekijä kunnostautui Jonne Forsström ja syöttäjänä toimi Juha Helander.

LPK ei tästä kuitenkaan lannistunut vaan jatkoi omaa hyvin toiminutta peliään. Noin seitsemännellä minuutilla Loharit saivat sivurajan, josta Olli Koittola pääsi tykittämään, maalivahti torjui, mutta Tuure Fagerström jatkoi riparin sisään tasoittaen ottelun.

LPK jatkoi jauhamistaan, joka tuotti hedelmää kun pelikellossa oli 18’ minuuttia täynnä. Kapteeni Stefan Petrescu pelasi Tuurelle pystyyn, joka jäi suojaamaan palloa selkä vastustajan maaliin, mutta yhtäkkiä kääntyikin ympäri ja luuppasi Olli Koittolan läpi, joka nosti pallon yli vastaantulevan maalivahdin.

LPK onnistui vielä kerran maalinteossa, ennen puoliajalle menoa. Kulmakuviot purivat ja Valtteri Lohi pääsi viimeistelemään Jimi Tammisen syötöstä taukotilanteeksi 3-1.

Toisella puoliajalla MuSa pääsi takaisin paremmin peliin ja alkoi prässäämään ylempää, josta johtuen LPK hieman panikoi. Puoliajan teema olikin päästä päähän menoa. MuSa meinaisikin päästä hiukan niskan päälle, kun kavensivat ottelun 28’ minuutilla tilanteeksi 3-2 Toni Miettisen johdosta. Syöttäjänä kunnostautui Sami Kauppi.

Ottelun avainhahmoihin kuulunut LPK:n maalivahti Antti Kronqvist joutui venymään parhaansa mukaan, kun Lohareitten virheet tulivat täyteen ja MuSa sai 10 metristä rankkarin, jonka ”the Kronq” hoiti tuplatorjunnalla(joka oli ihan vitun hyvä). Tästä LPK pääsi vastahyökkäykseen Stefan Petrescun johdolla, joka sai pallon ylös laitaan, koittaen pelata pallon vastustajan takatolpalle. Vastustajan puolustaja Lasse Piira pääsi kuitenkin katkomaan, mutta pahaksi onnekseen suoraan omaan maaliin ja LPK siirtyi ajassa 35 minuuttia 4-2 johtoon, jotka jäivät ottelun loppulukemiksi.

MuSa yritti vielä lopussa hakea maalia reikäpaidalla, mutta eivät lopulta saaneet mitään aikaan ja LPK:lla oli myös muutama paikka laittaa pallo tyhjään maaliin.
LPK:n parhaana pelaajana palkittiin viime kauden loukkantumisen selättänyt Tuure Fagerström.

Ensimmäinen voitto ja tärkeät pisteet Lohareille. Kapteeni Stefan Petrescun kommentteja pelistä: ”Peli oli yllättävän hyvännäköistä kokonaisuutena ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Porissa on kiva käydä!”

Tästä kohti siis seuraavan lauantain ensimmäistä kotiottelua Hippoksen Monnarilla. Paikalle saapuu hegemonia kamppailuun Joutsan JoSePa. Ottelu alkaa klo. 18.00, tule kannustamaan LPK voittoon!

Lohikosken Pallokerhon futsaljoukkueen kausikortit myynnissä - tue joukkueen matkaa Futsal-Ykkösessä!

LPK:n mainetta niittäneen futsaljoukkueen kausi 2015-2016 oli vakuuttava. Päävalmentaja Ari Puumalan erinomainen valmennustiimi luotsasi mustakeltaiset Futsal Kakkosen ylivoimaiseen voittoon, sillä LPK hävisi koko kaudella vain yhden ottelun ja nakutteli Olli Koittolan johdolla toistasataa maalia 14 ottelussa.

Hienoa kautta täydensi Keski-Suomen Cup -mestaruus, jonka LPK vei liigajoukkue Riemun käsistä unohtumattomassa finaalissa. Tuon finaalin tunnelmiin voi palata dokumentin muodossa täällä

LPK:n vauhti ei hiipunut nousukarsinnoissakaan: Voitto TiPS:sta takasi sarjapaikan valtakunnalliseen Futsal-Ykköseen kaudelle 2016-2017 ja näin LPK siirtyy piirin sarjoista liiton sarjojen puolelle. Nousujuhliin päättyneen ottelun voit katsella täältä:

Ensimmäinen puoliaika

Toinen puoliaika

LPK on koonnut kesän mittaan rivejään, jotta valmennus, pelaajisto ja taustat ovat valmiina alkavaan kauteen. Joukkue on aktivoitunut varainhankinnassa ja talkoita onkin paiskittu ja yhteistyösopimuksia solmittu.

Nyt on sinun mahdollisuutesi osallistua talkoisiin: LPK:n kannatuskortilla osoitat tukesi keskisuomalaisen futsalin pioneeriseuralle ja saat vapaan pääsyn kauden kaikkiin kotiotteluihin, totta kai. Kannatuskortin hinta on 30 euroa, ja alennusryhmille 20 euroa.

Kortit pääset tilaamaan LPK:n verkkokaupasta linkin takaa: Siirry verkkokauppaan

Lisätietoja joukkueesta ja joukkueen tunnelmista lähiaikoina!

HuKi kaatui taistellen - lauantaina tarjolla todellinen herkkupala

LPK hoiti ensimmäisen kahdesta pakkovoitostaan matkalla sarjataulukossa pois karsijan paikalta. Sarjajumbo HuKi kaatui värikkään matsin jälkeen lukemin 4-3 (0-1).

Oliko syynä sitten paluu Säykin sametille vai ehkäpä kapteeni Andy Juntusen erikoinen alkupuhuttelu, mutta joka tapauksessa HuKi rokotti hämillään ollutta LPK:ta noin 30 sekunnin pelin jälkeen. 0-1 takasi sen, että läpi ottelun tiukan fyysisesti taistellut HuKi ei tulisi luopumaan pisteistä helpolla.

Vääntäminen ja kääntäminen jatkui läpi ensimmäisen puoliajan, sisältäen yhden LPK:n erp:n. Toisella jaksolla Loharit kiristivät otettaan. Palataanpa tässä kohdassa siihen Juntusen erioiseen alkupuhutteluun, joka meni sanasta sanaan näin: " No niin jätkät, nyt sitten vaan vetoja vasurilla...kaikki vasenjalkaiset nyt ainakin". 57 minuutilla LPK sai vaparin paristakymmenestä metristä, ja comebakin kauden ratkaisuhetkillä tehnyt vasenjalkainen Morte Alamyar pommitti vasemmalla jalalla putoavan lehden muurin yli etukulmaan. 1-1 -tasoitus antoi virtaa LPK:n taisteluun ottelun voitosta.

Kesken LPK:n hyvän jakson, tarkemmin sanottuna 75 minuutilla, HuKi -hyökkääjä karkasi vastaiskuun ja sijoitti tylyt lukemat 1-2. LPK:n puolustuslinjassa podettiin akuuttia vi**tusta. Hoitoa saatiin kuitenkin, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä noin 9 minuuttia. Ottelun hahmo Morte kääntyi pallon kanssa ja pommitti, aivan oikein, vasurilla takakulmaan. 2-2!

Voittomaalia himoinnut LPK päätti mennä päätyyn asti: 85 minuutilla, pienistä paloista itsensä pelikuntoon kasannut, Lauri Berlin taisteli itsensä läpi puolustuksen ja keskitti päätyrajalta. Takatolpalla vaaninut Ville Törmälä niittasi LPK:n johtoon!

88. minuutilla, ihan vain koska hän pystyy, pommitti Morte vaparista karmean pommin HuKi:n maalin oikeaan yläkulmaan ja varmisti LPK:lle ottelun voiton. Ottelu päättyi HuKin kavennukseen.

LPK:n voitto tietää sitä, että kauden päätösottelussa lauantaina ovat panokset kohdallaan. Vastustaja FCV2 (18p) on kaksi pistettä LPK:ta (16p) edellä, joten voitolla mustakeltaiset nousevat FCV:n edelle ja välttävät putoamiskarsinnat. Vaajakoskisille riittää tasurikin, mutta tappio tietää heille mitä todennäköisimmin päätymistä karsintaan. Joukkueiden välissä majaileva KeuPa (17p) kohtaa putoamaan tuomitun HuKin.

Jos joskus kannattaa pistäytyä LPK:n matsissa, niin nyt!

LPK - FCV2 la 24.9. klo 12 Palokka

Kestävyysjaosto koviin tuloksiin Finlandian puolikkaalla

LPK:n kestävyysjaosto 90min+lisäaika oli tulessa menneenä lauantaina, kun Jyväskylässä juostiin perinteinen Finlandia Marathon. Mystisestä alajaostosta ei tiedetä kovinkaan paljoa ja toisinaan sen olemassaolo jopa kiistetään, mutta alla oleva ote tuloslistalta ei jättäne epäilyille sijaa:

Puolimarathon, miehet

Törmälä Ville 1.28.18
Kykyri Jani 1.42.04
Laitila Henri 1.45.30

Hyvä taistelu ei taaskaan riittänyt pisteisiin

LPK lähti Nousua vastaan tiukoista asetelmista. Voitto olisi kohentanut Lohareiden asemia sarjan häntäpäässä. Pelissä nähtiin ihan hyvää jalkapallon näköistä peliä ja syksyllä tutuksi tullutta hyvää taisteluilmettä. Lopulta tämä ei vaan riittänyt, vaikka Lohareilla olikin muutama hyvä maalipaikka ottelussa ja Nousu vei syysillan hämärässä ottelun 1-0. Ottelun Loharihahmona täytyy tunnustaa kapteeni Tommi Huvila, joka antoi kaikkensa koko joukkueen eteen.

Ottelussa oli myös hieman tunteet pinnassa, mikä ilmeni lopulta keltaisilla korteilla ja LPK:n muutamalla ulosajolla. Puheenjohtaja Jermu Vehanen suoritti kahden keltaisen aivopierunsa tyylikkäästi käsivirheellä ja jo vaihtoon tullut Samuli Reinikainen otti kaksi keltaista suunsoitosta vaihtopenkillä.
Oheessa puheenjohtajan virallinen anteeksipyyntö:

”Silmissä pimeni, en tiedä mitä tapahtui. Ehkä pyrin tarraamaan kiinni Nelosen sarjapaikasta, ehkä elämästä. Esitän siis nöyrimmän anteeksipyyntöni ”urani” ensimmäisestä punakortista koko LPK-organisaatiolle, vanhoille pelaajille, nykyisille ja johtokunnalle. Tuomitkoon herra minut häpeällä, kunnes pyrin sovittamaan syntini kauden viimeisissä matseissa missä pystyn pelaamaan ja toivottavasti palauttaa minut takaisin kiirastulesta. ”
-Jermu Vehanen

LPK haasteen edessä

Lohikosken Pallokerhon jalkapallojoukkue ”Die Joukkue” on syksyn lähestyessä löytänyt itsensä erikoisesta tilanteesta. 13 pelatun ottelun jälkeen joukkue majailee putoamiskarsintapaikalla, eli sarjan toiseksi viimeisenä. Kauden kääntyessä loppusuoralle, on LPK:n voittosarakkeessa vain kolme voittoa ja yksi tasuri.
LPK on ominaiseen tyyliinsä pelannut varsin erikoisilla kokoonpanoilla ja saavuttanut kauden kuluessa erikoisia asioita. Tässä poimintana muutama erikoisuus:

  • Erikoiset vammat. Lohareiden matseista on tällä kaudella kuskattu porukkaa keskussairaalan päivystykseen keskimäärin joka kolmannessa ottelussa. Ahosen nilkka, Huvilan ranne, Torkin jalkapöytä ja Kudjoin polvi on kuljetettu läpi sairaalan isoista ovista, jonka lisäksi mm. Rastas, Kastikainen ja Pieti ovat saaneet niin sanotusti isän kädestä.
  • Erikoinen maalipörssi. Vuosi takaperin LPK:ssa spekuloitiin kiihkeästi maalipörssin voitosta. Ahonen, Toikkonen ja Suokas olivat nakutelleet toistakymmentä maalia kukin ja Palsakin hengitti pörssissä niskaan. Tällä hetkellä joukkueen sisäisen maalipörssin kärkipaikan jakaa useampi pelaaja kahdella osumalla. Seuraikoni Jani Kykyri onkin ilmoittanut loppukauden tavoitteekseen maalipörssin voiton.
  • Erikoinen maalivahtitilanne. LPK:lla on ollut lähes koko kauden ajan käytössään erinomainen maalivahti. Tomi Sjöblom ja Sege Mustaniemi ovat pelanneet erinomaisesti antaen joukkueelle mahdollisuuden voittaa, tai ainakin pelata 0-0 tasurin lähes jokaisessa ottelussa. Ainoa tahra Lohareiden maalivahtipelissä on Mustaniemen Pokemon -harrastus.

LPK:lla on viisi ottelua aikaa hinata itsensä sarjan keskikastiin. Viidestä ottelusta ensimmäinen käydään jo tänään torstaina Jyskässä, kun LPK kohtaa Nousun. Nousu on sarjassa kolmantena ja sen rekordista löytyy mm. kaksi voittoa sarjakärki Huimasta. LPK:n tilastoissa on puolestaan 3-0 -voitto Noususta kevätkierroksella.

Nousu - LPK 1.9. klo 20:00 Jyskässä

Eurosport -maaleja KeuPa:n reppuun

Yhden ottelun voittoputkesta nautiskellut LPK lähti Keuruulle mielessään sarjan jumbosijan karistaminen. Näin tapahtuikin - loppulukemat LPK:n hyväksi 1-3 (0-1).

Mustakeltaiset lähtivät otteluun tuttuun tyyliin laihalla listalla, kun Keuruulle matkasi vain 13 peluria. Laihasta listasta karsittiin vielä löysät pois, kun kentän jättivät ensimmäisellä puoliajalla loukkaantumisten vuoksi E.Kudjoi, J.Saarinen ja M.Kastikainen, joka viihtyi kentällä vain kymmenisen minuuttia.

Ennen LPK:n vaihtorulettia Keuruun kostealla nurmella ehdittiin nähdä miellyttävää futista, jossa LPK rakenteli muutaman hyvän maalipaikan. 0-1 -johdon pommitti kaikkien joukkueiden fanien suosikki Tuure Fagerström, jonka vasuri boksin kulmalta takayläkulmaan oli harvinaista herkkua nelosdivaritasolla.

Toisella jaksolla KeuPa sai luonnollisesti ylivoimalla pallollista hallintaa, mutta maalipaikkojen valossa ottelu oli tasainen. Erinomaisen ottelun kärjessä pelannut Topias Kuusrainen koetteli alati KeuPan linjan pitävyyttä ja sivurajalla liputuspäivää viettäneen Jouni Aapisjärven näkökykyä. Yksi Kuusraisen lukuisista pystyjuoksuista päätyi tilanteeseen, jossa Topias kuljetti palloa KeuPa:n rangaistusalueella kohti sivurajaa. KeuPa:n topparin eeppinen pulkkaliuku akillesjänteille saatteli pallon pilkulle. Ennalta sovitusti rankkaria asettui vetämään Andy Juntunen. Oikea yläkulma oli näyttävä paikka viimeistellä.

Ottelun loppupuolella KeuPa haki kavennusta nostamalla maalivahdin hyökkäyspäähän. Aleksi Virtasen nopeat jalat kiittivät ja Aleksi karkasi puolen kentän mittaiseen läpiajoon kohti tyhjää maalia. 0-3!

LPK toimitti pallon vielä lopuksi kertaalleen omaan maaliin, joten loppulukemat 1-3 toivat Lohareille toisen peräkkäisen voiton.

LPK:n paidassa nähtiin lukuisia onnistujia, joista erityisen mieleinen oli Topias Kuusraisen todella väkevä esiintyminen hyökkäyksessä.

Eteenpäin on menty! Kauden avausvoitto jo kuudennessa sarjapelissä!

LPK on viettänyt suuremman luokan mediahiljaisuutta huonon alkukauden ja 5 peräkkäisen tappion johdosta. On liikkunut jopa huhua puheenjohtajan potkuista, pelaajien kapinasta ja seuran lopettamisesta. Naulaksi arkkuun vielä rahastonhoitaja Saarinen pakeni kohuhankinta Tuomo Pietin kanssa Italian lämpöön.

Tästä kaikesta huolimatta perjantain matsissa Nousua vastaan nähtiin kauden parasta LPK:ta. Ottelussa palattiin takaisin tuttuun taktiikkaan 4-2-3-1, kun muutamasta viime ottelusta tuhoon tuomitun yhden miehen alempi keskikenttä roolituksesta luovuttiin.

Ottelu alkoikin Lohareiden hallinnassa ja jo 20 minuutilla siirtyi LPK johtoon. Tommi Huvilan loistava läpisyöttö laittoi Roope Hietasen karkuun, joka laittoi verkkoon. Nousu kuitenkin jaksoi painaa päälle ja sai muutaman vaaratilanteen LPK:n maalille ja vain huono viimeistely esti lopulta tasoituksen. LPK alkoikin pikkuhiljaa väsyä, onneksi tauolle päästiin lopulta 1-0 johtoasemassa

Toinen puoliaika menikin LPK:n tuhlaillessa. Hyvät maalipaikat päättyivät joko huonoihin viimeisiin syöttöihin tai viimeistelyihin. Tämä johtikin lopulta Nousun loistavaan tasoituspaikkaan, jonka kuitenkin Juhana ”Sex Panther” Mustaniemi torjui yhdellä kädellä ylärimaan, jonka jatkotilanteen Andy Juntunen kuljetti rauhallisesti pois vaara-alueelta. Hetken päästä sai LPK kuitenkin helpottavan 2-0 maalin. Tommi Huvila pääsi ratkaisemaan loistavalla noin 16 metristä lähteneellä laukauksellaan ottelun. Lopussa nähtiin vielä Tuure ”the Fägster” Fagerströmin keltainen kortti ja 3-0 maali.

Ottelussa tuplattiin kauden maalisaldo, pidettiin kauden ensimmäinen nollapeli(joka viime vuonna saavutettiin vasta syyskierroksella) ja mikä parasta otettiin voitto jo kuudennessa pelissä, sillä viime vuonna se otettiin vasta seitsemännessä. Pistetili jo 3p verrattuna viime vuoden 1p saldoon eli EOM.

Koko joukkue esiintyi edukseen ja pelasi hyvällä asenteella. Myös BlackBirdin vahvistukset Joona Hannula, Tuure Fagerström, Mika Kieränen ja Roope Hietanen pelasivat loistavasti. Voittotili avattu, jatkuuko voittoputki Keuruulla 17.6?

Ottelun kolme lohea

Tommi Huvila ***
Tuure Fagerström **
Juhana Mustaniemi *

Kun kulkee niin kulkee, kun ei niin ei.

Perjantai-ilta, hyväkuntoinen Palokan luonnonnurmi, jonka vieressä tekonurmi ja aurinkoinen keli. Siinä erinomaiset lähtökohdat HuKi:n ja LPK:n kamppailulle Nelosen jumbosijasta. LPK voitti tuon tittelin häviämällä 2-1 (2-0).

HuKi iski maalinsa kulmapotkusta ja kulman jälkitilanteesta. LPK:n kavennuksen laittoi Aleksi Virtanen. Tasoitusyrityksissä ei päästy tolppaa lähemmäksi. Ikävänä takaiskuna Juuso Rastaan loukkaantuminen aivan ottelun alussa.

Eteenpäin tullaan menemään, on näitä putkia ennenkin nähty. Nelossija näyttäisi olevan yhdeksän pisteen päässä ja ensimmäisiä kolmea pistettä tavoitellaan seuraavan kerran 10.6. klo 19:30 Palokassa - vastassa Nousu.

LPK:n alkukausi tappioita täynnä - tietokoneanalyysi kertoo totuuden

Rooman kriisi 133 eaa, Kuuban ohjuskriisi 1962, Suomen pankkikriisi 1991... LPK:n kevätkriisi 2016?

LPK:n jalkapallojoukkue "anti-kiima" on avannut kauden neljällä tappiolla. Maaliero 2-13 saattaa kokemattomimpien jalkapallon seuraajien silmään näyttää pahalta, mutta todellisen ja tunteettoman totuuden löytymiseksi on syytä luoda katsaus numeroiden taakse.

LPK:n seurajohto keräsi kokoon yli miljoona euroa rahaa ulkopuolisista ammattisijoittajilta ja hankki käyttöönsä viimeisintä teknologiaa hyödyntävän jalkapallon analysointiohjelman, SoccerAnalPro1993:n. Ohjelma tuottaa syötetyn datan perusteella kirjallisen analyysin joukkueen pelisuorituksista, suorittaa seurajohdolle stressitestin ja antaa toimintasuositukset. Tässä ote ohjelman ottelukohtaisista raporteista:

LPK-PaRi 0-2 (0-2)

Pallollinen hallinta antoi LPK:lle mahdollisuuden voittaa. Patrick Ahosen loukkaantumisen oletettiin aiheuttaneen mustakeltaisten tappioonkin johtaneen ”shokkitilan”. Tulkinta on virheellinen. Todellinen syy oli Jyskän urheilualueen pukutilojen puute, joka häiritsi Ekku Kudjoin rutiininomaista kölihousujen pukemista. Voittamisen todennäköisyys kohoaa pukusuojien kohentuessa.

FCK-LPK 4-2 (1-0)

Pallollinen hallinta antoi LPK:lle mahdollisuuden voittaa. Maalinteon ja sitä kautta voittamisen todennäköisyydet kasvavat pallonhallinnan siirtyessä vastustajan kenttäpuoliskolle. Tilastojen mukaan omalta kenttäpuoliskolta ammutuista laukauksista alle 0,01 % päätyy vastustajan maaliin.

LPK-Huima 0-4 (0-1)

Pukusuojat ok. Kölihousut ok.

KaPa-LPK 3-0 (0-0)

Pelisysteemin muutos avasi maalihanat, mutta lavuaari on tukossa ketsuppi valuu ohi lautaselta. Pomppu sisään, pomppu ulos ja näin. Vaihtomies sisään, maalivahti maaliin ja näin. Reilusti hyviä syöttöketjuja omien pelaajien kesken ajassa 30-5 min ennen ottelun alkua.

Stressitesti

Puheenjohtaja Jermu Vehanen.
Ei voitu suorittaa. Metal error. Liikaa metallia sormissa.

LPK saalistaa avausvoittoa kuluvan viikon perjantaina kun vastassa on sarjajumbo Huki. Tilastojen valossa LPK on selvä suosikki Hukin alkukauden saldon ollessa neljästä ottelusta nolla pistettä maalierolla 4-18.

Perinteinen kevättappio PaRi:lle avasi kauden

Lohikosken Pallokerhon jalkapallojoukkue "LPK" käynnisti taipaleensa Keski-Suomen syntisen kovassa Nelosessa kotiottelulla Palokan Rientoa vastaan. Pallollisesta hallinnasta huolimatta LPK jäi ottelussa käytännössä ilman kunnon maalipaikkoja ja pisteet karkasivat viime kauden avauksen malliin palokkalaisille - loppulukemat 0-2 (0-2).

Aiempia kausia laadukkaammin talviharjoitellut Loharijoukkue esiintyi Jyskän mukatekonurmella nimivahvalla kokoonpanolla. Aloitusvihellyksen soidessa kentällä oli tuttuja nimiä: Sjöblom - Vehanen, Juntunen, Saarinen, Kykyri - Rastas, Törmälä, Huvila, Virtanen - Pohjola, Ahonen. Vaihtopenkille nälkäisinä jäivät vielä Tynjälä, Reinikainen, Kudjoi, Tamminen ja Mustanaamio.

LPK:n leirissä tappio ei juuri hätkäyttänyt. Kevät 2015 käynnistyi viidellä ottelulla ja yhdellä pisteellä, päättyen lopulta sarjan kolmossijaan. "Olemme aikataulussa", kommentoi seurajohtaja Jermu Vehanen.

Myöskään 34 vuoden keski-iällä operoinutta puolustuslinjaa vakuuttavasti johtanut Andy Juntunen ei sortunut panikointiin: "No niin eihän tässä mittään...", kommentoi Juntunen ottelutapahtumia.

LPK jatkaa kauttaan torstaina 12.5. Vastassa tuolloin FCK.

 Sarjataulukko, otteluohjelma ja pöytäkirjat

Kaken unelmasta totta! Lohikosken pallokerho ottaa futsalin ykkösen paikan vastaan

Pikkulinnut olivat kovasti laulaneet, että LPK ei loistavan kauden pääteeksi lähtisikään koittamaan rahkeitaan ykkösessä. Nämä osoittautuivat täysin humpuukiksi, sillä Loharit ottavat paikan vastaan!
Virallinen nakkiryhmä kokoontui asiasta kokoustamaan todeten, että kakkosessa ei olisi enää mitään voitettavaa ja vaikka hieman haastavaakin saattaa ajoittain tulla olemaan, niin se ei pelaa joka pelkää.

Näin ollen toteutui myös rakkaan edesmenneen joukkueenjohtaja Kauko ”mr. LPK” Sairasen unelma. Hänet tunnettiin kovana futismiehenä, mutta löysi myös rakkauden futsaliin ja oli sitä erittäin kovasti mukana kehittämässä Keski-Suomessa eteenpäin.
Tämä nousu onkin omistettu hänen muistolleen.

LPK kaatoi TiPS:n nousukarsinnassa

Lohikosken Pallokerhon ja Tikkurilan Palloseuran välinen yksiosainen nousukarsinta Futsal-Ykköseen päättyi LPK:n 2-1 -voittoon. LPK:n ensimmäisen maalin teki Olli Koittola ja TiPS:n upotti Aki Pohjolan kärkkäri.

Voitolla LPK ansaitsee paikan miesten futsalin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla kaudella 2016-2017.

Fiilistele tallenne ensimmäisestä puoliajasta

Fiilistele tallenne toisesta puoliajasta

LPK karsii noususta futsalin valtakunnalliseen Ykköseen

Tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen karsintavastustaja vaihtui Kiffenistä TiPS:iin. Vaihda siis lukiessasi aina sanan Kiffen tilalle TiPS.

LPK:n futsaljoukkue ”Temptation hawaiji futsal” voitti Keski- ja Itä-Suomen yhdistetun kakkosen lopulta selvästi. Eroa sarjakakkoseen, JKV:iin, oli lopulta yhdeksän pistettä. Lohareiden rekordi, 13-0-1 maalierolla 103-43, vakuuttaa. Sarjavoiton myötä futsalpääkaupunki Jyväskylän lajikonkari LPK karsii noususta valtakunnalliseen Ykköseen.

LPK:n sarjanousun edessä on kuitenkin vielä yksi este voitettavana. Eteläsuomalaisen jalkapalloilun historiikeissa isolla kirjoitettu, menestystäkin nauttinut, juuriltaan suomenruotsalainen, uskottava ja kunnioitusta herättävä… Olli-Pekka Toikkonen. Ylöjärveläisen futsalkoulun kasvatti ja LPK:n futsaltoiminnan spastinen selkäranka ei pysynyt housuissaan kun nousukarsinnan pelipaikaksi varmistui, aivan oikein, Ylöjärven liikuntahalli. Toikkonen on kutsunut otteluun ja ottelun jälkeisiin päättäjäisjuhliin koko sukunsa. ”Mun mummo on tehnyt matotuuletusta jo ennen kuin Kiffen on perustettu”, korostaa Toikkonen. Kiffen on perustettu vuonna 1908.

Niin mikä Kiffen? Kiffen (ent. Kronohagens Idrottsförbund) päätyi Helsingin piirin Kakkosessa kakkoseksi. Sarjavoittaja MaKu ei osoittanut kiinnostusta nousukarsintaan, joten Kiffenissä katseet suunnattiin kohti Ykköstä. Karsintasysteemin mukaisesti paikasta futsalin Ykköseen karsivat Keski/Itä-Suomen paras ja Helsinki/Uusimaan paras. Piirien sopimuksen mukaisesti karsinta käydään puolueettomalla kentällä yksiosaisessa ottelussa. Tuo ottelu käydään maanantaina 28.3. klo 14 Ylöjärven liikuntahallilla.

LPK kukisti Riemun sarjan päätösottelussa

Futsalin Keski-Suomen kakkonen päättyi Lohareiden osalta 9-7 -voittoon Riemu2:sta. LPK kokosi otteluun hämmentävän ykkösnyrkin, jossa peruspilareiden Aki Pohjolan ja Hannu Pernun varaan oli laidoille ripustettu maalivahti Antti Kronqvist ja puheenjohtaja Jermu Vehanen. Kaksi jälkimmäistä kirjauttivat ottelussa kauden ensimmäiset minuutit kenttäpelaajana.

LPK:n kausi jatkuu nousukarsinnalla valtakunnalliseen futsalin ykköseen Kiffeniä vastaan. Ottelu käydään puolueettomalla kentällä myöhemmin sovittavana ajankohtana.

Feeniks jäi lintulaudalle

LPK kohtasi kakkosen toisiksi viimeisessä sarjaottelussaan arkkivihollisenaan tunnetun Feeniksin. Lohareilla olikin ollut muutaman viikon tauko peleistä, Liikunnan Riemulta viedyn Keski-Suomen herruuden maaseutukiertueen johdosta.

Ottelussa paluun teki Axl Smithin kaksoisolento ja joukkueen ”kiistaton” kapteeni Stefan Petrescu, joka oli ollut Kanarialla kuvaamassa miehiä, siis FC Blackbirdin pelaajakartoitusreissulla tekemässä videoanalyysia.
Väärinkäsityksiltä ei vältytty, joten onneksi ensiksi mainitun skandaali tuli julki, niin Stefan pääsi tällä kertaa onneksi pälkähästä.

Lohareiden pelitauon aikana myös joukkueen ykkösmaalivahti Antti Kronqvist oli käynyt uusimassa koko kauden häntä vaivanneen näkönsä ja hänet nähtiin tuttuun tapaan…
toimitsijana Tuure Färgerstöm… Fagerstorm... Färgeström… äääh Fägin kanssa.

Ensimmäisellä puoliajalla huomasi selvästi, että jo sarjan voiton varmistaneen LPKn motivaatio oli hukassa, vaikka vastassa oli rakastettu vihollinen.
Peli oli erittäin löysää, pallonmenetysten jälkeen ei lähdetty jahtaamaan sitä takaisin, syöttöjen laatu heikkoa, paljon harhasyöttöjä.
Tästä johtuen Feeniks kävikin ottelussa kolme kertaa johdossa, mutta puoliajalle mentiin silti lopulta Lohareiden 4-3 johdossa. Huonosta pelistä huolimatta nousu kolmesti tasoihin ja lopulta ohi johtoon kertoo hyvästä joukkueesta ja vahvasta pääkopasta.

Toiselle jaksolle tultaessa LPK olikin sopinut, että aletaan pelaamaan kunnolla omaa peliä. Tämä toimi, koska Feeniks ei päässytkään toisella puoliajalla peliä oikein pyörittämään hyökkäysalueella, kun vasta lopussa reikäpaidalla pelatessa onnistuivat kertaalleen kaventamaan.
Ennen sitä LPK oli pistänyt pelin 6-3 lukemiin ja lopussa Lohareiden ykkössyömähammas
Olli ”Bilbo” Koittola iski loppulukemiksi rankkarista 7-4.

Erityismaininnnat ottelusta Olli-Pekka Toikkosella, joka teki pyyteetöntä duunia(vaikka missasikin lopussa muutaman tyhjän maalin) ja Valtteri Lohille, joka iski 3 maalia ja tuli joukkueen sisäisessä pistepörssissä Bilbo Koittolan rinnalle. Viimeisessä ottelussa Riemu/2 vastaan ratkaistaankin kuka on Lohareiden sarjakauden pistekuningas.

LPK:n tripla on tosiasia - mustakeltaiset juhlivat Jyväskylän yössä

LPK kaatoi futsalin Keski-Suomen mestaruusottelussa Liikunnan Riemun liigajoukkueen lukemin 5-6 (3-2). Näin ollen Loharit ovat napanneet kuluvan futsalkauden aikana sarjavoiton, piirin sarjojen cup -mestaruuden ja nyt vielä Keski-Suomen mestaruuden.

Ottelu Liikunnan Riemua vastaan oli juuri niin tasainen kuin mitä LPK-leirissä uskallettiin toivoa ja Riemu-leirissä pelätä. Riemun vaarallsisista maalipaikoista huolimatta LPK johti ottelua 0-1 ja 1-2, mutta puoliajalle mentiin Riemun 3-2 -johtolukemissa.

Toisella puoliajalla LPK hyydytti Riemun vahvan alun ja karkasi 3-6 -johtoasemaan. Riemu kairasi lopussa 5-6 -lukemiin, mutta se ei riittänyt ja näin Loharit varmistivat sensaatiomaisesti Keski-Suomen Piirin futsal -mestaruuden! Poikaa kuljetellaan tälläkin hetkellä Jyväskylän yöelämässä.

Upeaa LPK! (tarkempi raportti ehkä myöhemmin...)

Se on siinä!

Sarjaa johtava LPK lähti erittäin positiivisin mielin sunnuntain kärkikamppailuun.
Hukka-Pallo oli hävinnyt aiemmin päivällä Ri-Pa:lle murskalukemin 9-3, joten LPK varmistaisi voitolla sarjan ykköstilan jo kaksi kierrosta ennen sarjan loppua.
Helppoa siitä ei tulisi, koska vastaan asettuisi LPK:lle kauden ainoan tappion aiheuttanut Jyväskylän Kylteriveljet aka JKV.

Täytyy myös muistaa, että edellisestä ottelusta Kylteriveljiä vastaan jo puuttunut Stefan Petrescu puuttui jälleen. ”Itseoikeutettu” kapteeni oli päättänyt lähteä viikoksi Kanarialle juuri tärkeiden otteluiden alla sarjavoitosta JKV:tä ja Keski-Suomen piirin herruudesta Liikunnan Riemua vastaan. Sakkojen paikka sanoisin minä…

LPK aloitti ottelun erittäin hermostuneesti eikä saanut oikein millään peliänsä rullaamaan.
Loharit olivatkin valmistautuneet pieneen sabotööriin edellisenä iltana/yönä, kun LPK:n maalitykkinä jalkapallokaudella jo vuosia kunnostautunut ”doctor” Patrick Ahonen oli soluttautunut agenttina JKV:n kapteenin ja tähtipelaaja Otto Piilin seuraan.
Tästä huolimatta JKV määräsi ottelun tahdin juurikin kapteeninsa Otto Piilin johdolla, joka oli välilllä täysin pitelemätön Lohareille.

JKV siirtyikin n.13 minuutissa 2-0 johtoon Juuso Haataisen ja Riku Lambergin toimesta, LPK:n hakatessa päätänsä seinään turhautuneesti. Ottelu oli selvästi LPK:n kauden heikointa antia, toki vastassa oli myös kauden kovin vastustaja.
Loharit onnistuivatkin vielä ensimmäisen lopussa kaventamaan Valtteri Lohin loistavalla nostolla. Tauolle siis 2-1 tilanteessa.
Nyt olivatkin coach Puumalan ja coach Ikosen hyvät neuvot tarpeen.

Toinen puoliaika jatkui yhä täysin JKV:n komennossa ja he siirtyivätkin 21.46 ajassa jo 3-1 johtoon, kun LPK:n Hannu Pernu ei voinut muuta kuin siirtää pallon omaan rysäänsä. Alkoi tuntua, että tämä ei todellakaan olisi LPK:n päivä. Puheenjohtaja Vehanen alkoi myös katsomossa silmin nähden turhautua Patrick Ahosen ja LPK:n legenda Marko ”Andy” Juntusen kanssa. JKV olisi hyvällä tuurilla voinut olla jo 5-1 johdossakin, mutta sitten alkoi tapahtua kummia…

Ajassa 30.39 LPK sai lopultakin hyvää trafiikkia JKV:n kenttäpuoliskolla Juuso Koppelomäen toimittaessa pallon maalille ja Valtteri Lohin siirtäessä loistavalla takajalan jatkolla pallon rysään! LPK oli päässyt mukaan peliin.

Tästä muutama minuutti ja JJK:n myyntipäällikkö Jamiroquai Palsa iski järjettömällä oikean jalan moukarillaan yläriman kautta pelin tasoihin 3-3!
Katsomoon kuului silloin ikävä rusahdus, joka saattoi olla JKV:n selkärangasta, koska vain 22 sekuntia tästä Valtteri Lohi iski päivän kolmantensa ja LPK:n 4-3 johtoon!

Loharit pääsivät karkaamaan vielä 5-3 johtoon JKV:n siirtäessa pallon pienellä onnenkantamoisen kimmokkeella omaan rysään ja lopulta Jimi Tamminen viimeisteli vielä lopulliset lukemat 6-3, kun JKV oli siirtynyt pelaamaan tyhjällä maalilla reikäpaitaa. Kylteriveljet olivat silti alati vaarallisia reikäpaidalla pelatessaan ja lopulta vain tuuri ja pysty/poikkipuut estivät Kylteriveljien lisämaalien synnyn.

LPK siis kakkosen sarjan voittoon!
Valmentajiensa Ari Puumalan, Jose ”KaDy” Ikosen ja pelaajavalmentaja Stefan Petrescun johdolla Loharit ovat pelanneet koko kauden joukkueena, eikä viime kausilta tuttuja sulamisia otteluissa olla nähty. Joukkue onkin tehnyt 87 maalia 12 ottelussa(sarjan eniten) ja päästänyt 32 maaalia 12 ottelussa(sarjan vähiten) eli jotakin on tehty oikein.
Viimeiset kaksi peliä pelataan vielä loppuun ja sitten katsotaan mitä tulevaisuus tuo mukanaan ykkösen karsinnan kautta LPK:lle.

PS. Iso kiitos vielä kerran JKV:lle! Selvästi kauden paras vastustaja ja ottelut heitä vastaan herättäneet joka kerta niin sanottua ”kiimaa”.

LPK haastaa Liiga-Riemun!

Keski-Suomen piirin cupmestaruuden voittanut LPK haastaa piirin mestaruusottelussa liigajoukkue Riemun. Joukkueiden välillä oleva kahden sarjatason ero saattaisi äkkiseltään enteillä selvää voittoa Riemulle, mutta annetaanpa tilaa syvemmälle analyysille näin pari päivää ennen itse ottelua ja vertaillaan hieman kahta seuraa ja niiden saavutuksia.

Futsalin nuorimpiin tulokkaisiin kuuluva isäntäjoukkue Riemu roikkuu futsal-liigan viimeistä edellisellä sijalla ja on voittanut kuluvalla kaudella vasta viisi kertaa. 11 tappiota nakertavat väkisinkin hurmoshenkisen joukkueen mielialaa. Tuskinpa kakkosdivarijoukkue Lohikoskeltakaan saa Riemua syttymään aivan maksimaalisesti. Positiivisena seikkana mainitaan Riemun Ville Vähäkoitin valinta maajoukkueeseen kautta aikain ensimmäisenä Riemu -pelaajana.

Keski-Suomalaisen futsalin pioneeri LPK on höylännyt parkettia jo 2000-luvun alkupuolelta. Kokemus näkyy luonnollisesti myös maajoukkue-edustusten määrässä; Riemun Vähäkoitin jännittäessä ensimmäistään, on LPK:n veskari Antti Kronqvist rutinoitunut maajoukkueessa 13 ottelun verran ja kantanut myös kapteenin nauhaa Lue Antin kommentteja futsalista.

Kuluva kausi on ollut LPK:lle loistokas. Piirin cup-kannun lisäksi Loharit varmistivat kakkosen sarjavoiton jo kaksi kierrosta ennen sarjan päätöstä. Mustakeltaiset ovat voittaneet tällä kaudella kaikki ottelut yhtä lukuun ottamatta. Pelkästään 12 sarjaottelussa LPK on nakutellut 87 maalia ja päästettyjä maaleja on ainoastaan 2,5 ottelua kohti.

LPK:ssa on onnistujia laajalla rintamalla, mutta poimitaanpa esiin aivan kuumista kuumimmat.

Seuraa heitä:

Jami Palsa
LPK:n valmennuksen ajauduttua loukkaantumiskierteeseen ja kapteeni Petrescun lähdettyä maasta oleskeluluvan umpeuduttua, on Jamiroquai Palsa noussut johtavaan rooliin joukkueessa. Henkisen, fyysisen ja sosiaalisen johtajan viittaa kantava Palsa toipui loukistaan juuri oikeaan aikaan kurittamaan JKV:tä eikä tule jäämään Riemun naisfaneilta huomaamatta.

Valtteri Lohi
Maalipörssissä jo 14 maaliin kivunnut Valtsu on rauhallinen ja omaa loistavan laukauksen, mutta hänenkin suurin vahvuutensa on Palsan tavoin ulkonäkö.

Älä seuraa heitä:

Aki Pohjola
14 pistettä raapinut "Poki" ei pääse otteluun työesteen vuoksi. Akin työreissut suuntautuvat usein varsin kauas Jyväskylästä, joten hänen seuraamisensa on haastavaa.

Jermu Vehanen
Joukkueen GM ja seuran PJ elää vuorotyöstä ja aktiivisesta yöelämässä liikkumisesta johtuen epäsäännöllistä elämää. Vehasta seuraavan tulee siis varautua aikaisiin heräämisiin ja krapuloihin keskellä viikkoa.

Riemu - LPK siis Monnarilla keskiviikkona 24.2. klo 19:15. Tulethan paikalle!

LPK karkaa kärjessä - Klimov kiikarit kaulassa kotimatkalle

LPK:n futsaljoukkue 'Temptation Havaiji Futsal' lähti sunnuntaina hakemaan takaisin LPK:n puhutuimman joukkueen titteliä, menetettyään sen ainakin hetkellisesti Lumifutiksen SM-turnauksessa yleisön lemmikiksi nousseelle LPK Old Starsille. Pöytä ainakin oli katettu otollisesti, sillä tarjottimelle oli aseteltu kärkikamppailu Hukka-Palloa vastaan.

Ja kyllähän LPK:n herkkusuut käyttivät tällaisen tilanteen Aki Pohjolan (2+2) johdolla hyväkseen! 8-3 -voitto takaa hienot asetelmat loppukaudelle taistelussa sarjavoitosta.

Ottelun alku oli juuri niin tasainen ja kiihkeä, kuin ennakkoasetelmat antoivat odottaa. Hu-Pa iski Lohareiden kimppuun isäntien omilla vahvuuksilla, tarjoten dynaamista taitofutsalia kovalla kamppailupelaamisella höystettynä. LPK:n pelaajia irroiteltiin useampaankin kertaan hallin seinärakenteista, mutta penkin päässä Jose Ikonen osoitti kylmäpäisyyttä pitämällä sekä joukkueen poliisin Jami Palsan että ylikonstaapeli Hannu Pernun häkeissään.

LPK vastasi vierasjoukkueen aggressiiviseen alkuun ja ensimmäinen puoliaika olikin tasaista ja viihdyttävää futsalia. Molemmat joukkueet saivat aikaan vaarallisia maalipaikkoja; LPK:sta mm. Toikkonen ja Huvila moukaroivat Hu-Pa:n veskaria, Hukka-Pallon puolelta sekä Segun Ikudehinbu (21 maalia) että Dimitri Klimov (26 maalia) ampuivat ristikkoon. LPK:n maalilla Antti Kronqvist otti muutaman nätin jalkatorjunnan. 10. minuutilla A-P Kesonen ampui nahkaisen verkkoon Aki Pohjolan silmiä hivelevän jalkakynän pohjustaessa tilanteen.

Ensimmäisen puoliajan loppupuolella nähtiin tunteita kuohuttanut tilanne, kun LPK:n hyökkäyksen päätteeksi maahan kaatunut Hu-Pa -pelaaja katkaisi maalia kohti pomppivan syötön kädellään. Tilanteen jälkeen keltaisia kortteja siirreltiin pöytäkirjassa pelaajalta toiselle parhaimman tarjouksen mukaan. Lopulta Jyväskylän yöelämästä kovuutta hakenut ja ottelua isännän elkein tuominnut erotuomari Alister Gül kehotti kaikkia "painumaan vi**uun" ja otti tilanteen näin hallintaansa. Kesonen ampui polemiikista seuranneen rankkarin tolppaan, joten tauolle siirryttiin lukemissa 1-0.

Käsivirheiden käsittely jatkui 30. minuutilla, kun Kesonen naarasi pallon haltuunsa sivurajan tuntumassa kädellään. "Käteen pelatun" pallon AP tarjoili Koittolalle, joka naulasi lukemat 2-0. Gül sai jälleen kaivaa tiensä ulos Hu-Palaisten keskeltä luennoiden samalla futsalin säännöistä. Vierasjoukkueen pasmat sekoittanut tilanne ei jäänyt Lohareilta hyödyntämättä. Nopeassa tahdissa osuivat Koittola, Tamminen, Pohjola kahdesti sekä Lohi kerran ja ottelu oli ratkennut. Lohi upotti vielä LPK:n kahdeksannen.

Hukka-Pallon muutamat loistavat yksilöt eivät lopulta pystyneet vastaamaan laadukkaalle LPK:lle, jolla oli heittää askiin kaksi kentällistä tasokkaita ja hyvännäköisiä futsal -pelaajia. LPK:n onnistuneesta taktiikasta kertoo myös se, että pistepörssin selvä ykkösnimi Dimitri Klimov jäi ottelussa pisteittä.

Sarjaa on jäljellä kolme kierrosta, joilla LPK kohtaa JKV:n, Feeniksin sekä Riemun.

LPK jatkaa sarjakärjessä

LPK:n futsaljaoston kirkkain helmi, miesten futsalin ykkösjoukkue "Temptation futsal", kaatoi HuKin tyylikkäästi 10-0 (6-0). LPK jatkaa voitolla sarjakärjessä.

Ottelun ratkaisuna voidaan pitää päävalmentaja Ari Puumalan (1+2) 6-0 -maalia, joka katkaisi lopullisesti HuKi:n pyristelyt. Tarkempi otteluraportti ilmestyy myöhemmin.

Hukka-Pallo -ottelussa sarjan ratkaisu? - seura valmis tekemään kaikkensa voiton eteen

Sarjavoiton kannalta erittäin tärkeä ottelu Hukka-Palloa vastaan käydään sunnuntaina 14.2. Hukka-Pallo on sarjassa toisena kaksi pistettä Lohareiden takana. Klo 12:15 alkavaan otteluun on vapaa pääsy, joskin LPK:n manageri Vehanen on suunnitellut, ettei päästä Hukka-Palloa laisinkaan Palokan koulukeskukseen. "Säännöissä sanotaan, että mikäli joukkue ei saavu paikalle, tuomitaan se häviämään 0-3. Tämä kohentaisi arvioni mukaan voittomahdollisuuksiamme", linjaa Vehanen.

LPK näyttää ottavan kaikki keinot käyttöön sarjavoittoa tavoitellessaan. Lumifutiksen SM-turnauksen turnausjohtaja Kykyri on ilmoittanut, että 13.2. järjestettävä lumifutisturnaus perutaan tarvittaessa. "Olen valmis perumaan tapahtuman, jotta avainpelaaja Tommi Huvilan ei tarvitse uuvuttaa itseään talkootöissä. Olen tilannut koko alkavalle viikolle vesisadetta, joka sulattaa tarvittaessa lumet Hippoksen pesäpallostadionilta.

LPK:n kenties rakkaimman vihollisen, ja tällä kaudella pikkuveljen asemaan alistetun FS Feeniksin riveistä kuuluu kummia. LPK:n saamien tietojen mukaan siipiveikot keskittyvät loppukauden ajan LPK:n nousuhaaveiden tuhoamiseen. Lohareiden riveistä asiaa kommentoi Stefan Petrescu. "Feeniksin pojat kykenevät puhumaan isoja, mutta käveleminen on yhä edellisen kohtaamisemme jäljiltä vaivalloisen ja kivuliaan näköistä", sanoo Petrescu viitaten LPK:n feeniksille antamaan kovakouraiseen käsittelyyn.

LPK sucks PoPSicle dry

Loharit matkasivat Polvijärvelle PoPSin vieraaksi kasvattaakseen tappiotonta vieraspelisaldoaan ja pisteputkeaan ilman Olli-Pekka Toikkosen läsnäoloa.

Ottelu alkoikin tai siis ei päässyt ollenkaan alkamaan, koska paikalla ei ollut tuomareita.
Lopulta paikalla saatiin pillipiiparit ja ottelu pääsi alkaman n. 30 min myöhässä.

Ottelua ehdittiinkin pelata jopa 15 sekuntia, kun LPK iski. Kova karvaus ylhäältä, vastustajalla puntti tutisemassa ja pallo rysään Juuso Koppelomäen toimesta.
Ajassa 6.37 PoPSin Teemu Hallikainen pääsi kuitenkin mälläämään pelin tasoihin. Hirvittävä mälläys vasurilla, joka hieman hipaisi kapteeni Stefan Petrescun päätä ja pallo löysi tiensä maaliin.

LPK pääsi kuitenkin ennen puoliaikaa rokottamaan. Loistavan sivurajakuvion päätteeksi pikku siirrolla maalitykki Bilbo ”you shall not pass” Koittola pääsi tykittämään ja tällä kertaa väärässä paikassa ja väärään aikaan olleen Teemu Hallikaisen jalan kautta pallon PoPSin maaliin.

Ennen puoliaikaa LPK ehti kuitenkin saada virheensä täyteen ja Hallikainen pääsi koittamaan onneaan 10 metristä, mutta Lohareiden onneksi laukaus painui ohi.

Puoliajalle päästiin LPK:n johtaessa 2-1.

Lohareilla ei kuitenkaan ollut mitään hätää ensimmäisellä jaksolla. Vedettiin hieman henkeä ja lähdettiin takaisin kohti taistoa..

Loharit menivätkin toisella puoliajalla menojaan. Loistavien kuvioiden päätteeksi LPK paukutti viidessä minuutissa itsensä kolmen maaliin karkumatkalle. Valtteri Lohin iskiessä ajasssa 28.54 pelin vielä 5-1, siirtyi vastustaja pelaamaan reikäpaitaa. Tämä ei olisi kannattanut, koska LPK jatkoi loistavaa karvaustaan ja iski kahdesti tyhjiin n. 10 sekunnissa. Kapteenimme Stefan Petrescu käskikin vastustajaa lopettamaan reikäpaidalla pelaamisen ja he tekivät työtä käskettyä.

LPK iski pelin vielä 8-1 ja 9-1, jonka jälkeen siirtyikin LPK pelaamaan reikäpaitaa. Maalivahti Antti Kronqvist olikin jostain kumman syystä noussut hyökkäyksen kärjeksi ja lopulta nöyryytti vastustajaa iskemällä pelille täydellisen sinetin takavasarallaan 10-1. Kronqvist antoikin tuuletuksellaan yleisön kuulla kunniansa, joka oli ottanut Jami ”2015 hopeinen disco-mies” Palsan hampaisiinsa ottelussa. Ilmeisesti Polvijärvellä ei tykätä discosta…

Tästä onkin hyvä jatkaa kohti seuraavaa lauantaita LPK:n isännöidessä HuKia Huhtasuolla. Tule paikalle katsomaan ja näe Loharit livenä!

PS. Stefan Petrescu haluaa vielä suositella jokaiselle Polvijärvelle eksyvälle pizzeriaa Pizza Posti.

LPK viihtyy sarjajohdossa - läpäisi seuraikonin laatutarkastuksen

LPK:n futsaljoukkue Temptation futsal on pitänyt sarjan kärkipaikkaa käytännössä sarjan alusta alkaen. Tilaa leijumiselle ei kuitenkaan ole, sillä yksikin tappio saattaa lähettää haaveet sarjavoitosta taivaan tuuliin ja pakottaa joukkueen ennenaikaiselle Tallinnanristeilylle. Sitä kukaan tuskin haluaa. Tai no toisaalta...!

Lohareita Tallinnaan oli tällä kertaa lähettämässä Etelä-Savon futsalin yhdistelmätimantti Ri-Pa/Young Boys, jota LPK kävi syyskierroksella hiomassa Mikkelissä lukemin 4-1. Ottelun ensimäinen puoliaika oli LPKn näennäistä pallollista hallintaa, joka tuotti nopean avausmaalin Jimi Tammisen osuessa. Maali oli Don Tamille kauden neljäs. LPK:n pallollinen hallinta tuotti muutamia maalipaikkoja ja tukun kulmapotkuja, jotka kääntyivät lähes poikkeuksetta vaarallisiksi vastahyökkäyksiksi. Vastaiskut olivatkin matalalta prässänneen Ri-PaYB:n ase, joka toimi 11. minuutilla. Lukemat 1-1 loivat mielikuvaa sittenkin tasaisesta ottelusta, jonka ensimmäisellä puoliajalla maalipaikat menivät jotakuinkin tasan.

Kinkkinen tilanne vaati helpotusta, ja tällä kertaa esiin nousi varoitus per peli -tahdilla pohjapelaajana nuohoava Hannu Pernu. Pari näyttävää liukua, ja siinä sivussa toki varoituksen ottanut Hane nousi vasenta laitaa ja jysäytti upeasti etuyläkulmaan! Tuuletuksessa näkyi vivahde OP Toikkosta vaikka matoa tai moonwalkkia ei nähtykään. Tauolle lukemissa 2-1.

Toiselle puoliajalle asteli ratkaisunnälkäinen LPK, eikä ratkaisunhalua vähentänyt aivan vaihtopenkin tuntumaan ilmestynyt LPK:n seuralegenda Andy Juntunen. Kukapa haluaisi epäonnistua LPK:n futsalin kulta-aikana liigakarsintojakin kolunneen Andyn edessä. Eivät ainakaan Stefan Petrescu, Tommi Huvila ja Olli Koittola, jotka veivät LPK:n ensimmäisen kympin aikana 6-1 -johtoon Stefanin osuessa kahdesti. Kaksi maaleista tulivat vierasjoukkueen hakiessa kavennusta reikäpaidalla.

Viimeinen kymmenen minuuttia näyteltiin kahden näyttelijän reikäpaita -showta, jonka aloitti vierasjoukkue, mutta päätti kotijoukkue, pitäen palloa ja päästäen vain yhden omiin. No meni sinne yksi toiseen päätyynkin, joten loppulukemiksi kirjattiin 7-2 ja LPK:n futsalin tasolle hiljainen hyväksyntä Andy Juntuselta.

Varmista puheet sarjajohdosta todeksi täältä

LPK vei piirin cup -mestaruuden - haastaa seuraavaksi Liiga-Riemun

LPK voitti torstai-iltana piirin cup -finaalissa KaDyIII:n maalein 5-3. Ottelu oli Lohareiden hallinnassa näennäisesti, mutta KaDy kiri 4-1 -tappioasemasta maalin päähän ja sai ottelun lopussa aikaan kunnon mylläkän. LPK kesti ja viimeisteli summerin soidessa 5-3 lukemat.

Joukkueen taustaorganisaatio on aloittanut neuvottelut Riemun taustaorganisaation kanssa Keski-Suomen mestaruusottelun järjestämisestä. Mikäli seurat eivät pääse sopuun ottelusta, järjestelyoikeudet huutokaupataan. Huhupuheissa LPK on viemässä mestaruusottelua Hippoksen pesäpallostadionille, jossa 45 senttimetrin lumikerros vaikeuttaisi liigajoukkueen pallonsiirtelyä.

"Voin vahvistaa, että Lohikosken Pallokerho on tehnyt varauksen Pesäpallostadionille helmikuulle. Tarkempia yksityiskohtia en voi paljastaa, mutta varaus on koko päivän mittainen, joten LPK näyttäisi kaavailevan megaluokan ottelutapahtumaa", vahvistaa varaussuunnittelija Juha-Matti Kotapakka Jyväskylän kaupungin liikuntapalveluista.

Riemun kakkonen ei kestänyt LPK:n käsittelyssä

Jyväskylän Monnarilla tarjoiltiin sunnuntai-illan futsalherkkua LPK:n saadessa vastaansa Liikunnan Riemun kakkosjoukkueen. Ottelun alkuasetelmat olivat selvät: LPK säilyttäisi voitolla sarjan kärkipaikan, mutta aina urheilullinen Riemu tulisi antamaan aggressiivisen vastuksen. LPK pääsi otteluun parhaalla kokoonpanollaan, sillä OP Toikkonen ja Tuure Fagerström olivat poissa loukkaantumisten ja sairasteluiden vuoksi.

Ottelun alku oli tasainen, joskin Riemu hallitsi kenttää aktiivisella liikkeellä ja hanakalla prässillään. Riemu siirtyikin johtoon ensiminuuteilla Arttu Seikkulan maalatessa. Hiljalleen tempoon kiinni päässeet Loharit tasoittivat 5. minuutin kohdalla Jimi Tammisen toimesta. Lohareiden illan parhaimmistoon kuulunut Valtteri Lohi vei LPK:n johtoon, mutta Riemu tasoitti heti seuraavasta tilanteesta. LPK:n valmentajat Ari "Palokan Kelhälä" Puumala ja Jose "Halssilan Kelhälä" Ikonen loivat syyllistävät katseet vaihtoon hipsineelle loharikentälliselle.

Riemun päästettyä pahimmat höyryt koneestaan, otti LPK pelin pallollisen hallinnan. Lohen kanssa LPK:n näkyvimpiin kuulunut ja yli-inhimmillisesti esiintynyt Jami Palsa rankaisi kaksi kertaa peräkkäin 10. ja 15. minuuteilla. Turvallisen taukojohdon vesitti Riemun Ville Oksanen, joka kavensi vielä juuri ennen taukovihellystä.

Pukuhuoneessa taikajuomaa nauttinut LPK:n tehomies Olli Koittola kasvatti LPK:n johtoa, kun toista puoliaikaa oli pelattu vain 25 sekuntia. Vahvan puoliajan pelanneen Koittolan lisäksi LPK:lta osuivat Tommi Huvila, Stefan Petrescu ja Jami Palsa illan kolmannellaan. Riemu osui kertaalleen vastaiskusta, mutta ottelu oli kääntynyt silminnähden LPK:lle.

Edellisen Feeniks -ottelun tavoin yksi merkittävimmistä seikoista oli Lohareiden timanttinen pelikovuus, joka sai Riemun atleetit keräilemään luitaan ja Riemu -fanit vaatimaan omiltaan vahvempaa kamppailupelaamista. Rapatessa myös hieman roiskahti, kun Lohikosken Lokomotiv Jami Palsa ohjasi höyryveturinsa yhteen riemulaisen resiinan kanssa saaden jalkaansa ikävännäköisen iskun. Puumala puhlasi tottuneesti pahimman pipin pois Jamin jalkapöydästä ja mies lienee pelikunnossa jo tulevana viikonloppuna.

Ottelun viimeinen kymppi oli LPK:lta näyttävää pallon liikuttelua välillä jopa reikäpaidalla. Lohi ja AP Kesonen laittoivat vielä maalit mieheen ja suorassa Periscope -lähetyksessä juhlittiin kaksinumeroisia. Ajoittain Lohareita piinannut kurittomuus muistutti olemassaolostaan vielä ottelun päätteeksi ja Riemu saikin kunnian tehdä ottelun viimeisen maalin. Loppulukemat 10-5 (4-3).

Riemulle pisteet aktiivisesta futsalista, reilusta kamppailupelaamisesta ja Keski-Suomen parhaasta fanikulttuurista. LPK:lle sarjapisteet ja vahva ankkuroituminen sarjan kärkeen.

LPK:n alkanut viikko jatkuu torstaina Piiricupin finaalilla, jossa vastaan asettuu KaDyIII. Ottelun voittaja etenee Keski-Suomen mestaruusotteluun, jossa vastassa on Liikunnan Riemun liigajoukkue.

LPK-KaDyIII to 21.1. klo 21:15 Huhtasuo.

Isällinen LPK vei kaikki tikkarit Feeniks-pojan käsistä

LPK palasi futsal -parketeille joulutauon jälkeen kuokkavieraillen FS Feeniksin kotibileissä Huhtasuon koululla. Joukkueet kohtasivat Piiricupin välierässä juuri ennen joulua, ja tuolloin LPK käänsi tiukan väännön voitokseen jatkoajalla. Tässä yhteydessä mainittakoot, että cupin finaalissa vastaan asettuu KaDy3, ja otteluparin voittaja mittelee Piiricupin voittajana Keski-Suomen herruudesta Liikunnan Riemua vastaan.

Lähtötilanne Huhtasuolla enteili tasaista vääntöä, jossa Feeniks tavoittaisi voitolla LPK:n sarjataulukossa. LPK:lle voitto tietäisi paluuta sarjan piikkipaikalle. Piiricupin tasainen mittelö oli vielä tuoreessa muistissa, joten joulutauolla kerätylle energialle olisi käyttöä.

Mutta kuinka kävikään. Feeniks oli läpi ottelun luvatta sanoen aneeminen ja heikolla jalalla operoinut pakkaseen väsynyt muuttolintulauma. Laadukasta peruspelaamista ilman muutamia runkopelaajiaan (Pernu, Fagerström, Suokas, Koppelomäki, Puumala) toteuttanut LPK siirtyikin ensimmäisellä puoliajalla kahden maalin johtoon, kun kapteeni Stefan Petrescu osui kahdesti. Feeniks sai toki muutamia maalipaikkoja, kuten futsalin henkeen kuuluu, mutta erinomaisen ottelun maalilla pelannut Antti Kronqvist nollasi isäntäjoukkueen.

Merkittävin ja näkyvin ero joukkueiden välillä oli kaksinkamppailupelaamisessa. Mm. Jami Palsa, Tommi Huvila ja Petrescu saivat Feeniksin pelaajat asettumaan makuulle lattian pintaan tai vaihtoehtoisesti nojailemaan hallin seinärakennelmiin. Feeniks kykeni vastaamaan kaksinkamppailupelaamiseen vain ajoittain, josta näkyvimpänä hetkenä Aki Pohjolan kampeaminen voltilla kasvoilleen lattiaan.

Ottelun tasaisin vaihe nähtiin toisen puoliajan alussa, jolloin Feeniks piti pitkiäkin aikoja palloa LPK:n kenttäpäädyssä. Lohareiden pörssikärki Olli Koittola ei pitkään tällaista jaksanut katsella, ja kävi raapaisemassa numeron 36 kengällään karmean pommin, ja samalla kauden kymmenennen maalinsa, Feeniksin verkkoon. Feeniks kavensi, mutta erikoisesti läpi ottelun vasenta nimetöntään rapsutellut OP Toikkonen ratkaisi näyttävästi kauden avausmaalillaan.

Reikäpaitanäytöksessä LPK:ssa kauden debyytin tehnyt ja läpi ottelun hyvin pelannut AP Kesonen osui vielä kerran. Feeniks kaunisteli ja ottelu päättyi lukemin 2-5 (0-2).

Symppispisteet Feeniksille aina reilusta mittelöstä ja hyvästä futsalhengestä. Sarjapisteet ja samalla sarjan piikkipaikka LPK:lle.

ERIKOISTA: LPK lähetti kokeilumielessä pätkiä ottelusta suoratoistona Periscope -sovelluksella. Lähetykset keräsivät yhteensä jopa lähes 100 katselijaa, joiden joukossa LPK:n etäfaneja. Jatkossa LPK:n otteluita voidaankin oletettavasti seurata kotisohvilta, joten kolmoskentän pelaajien ja joukkueen valmennuksen ei tarvitse enää lähteä hallille. Periscope -lähetyksistä tiedotetaan otteluiden alla joukkueen Facebook -sivuilla.

LPK:n johto suli ensilumen lailla

Kahden maalin johtoasema ottelun loppuhetkillä ei riittänyt pisteisiin LPK:n isännöidessä JKV:ä. Vieraat ryöstivät kolme pistettä viime hetkien maaleilla lukemin 5-6 (1-2).

Puhtaalla pelillä kauden aloittanut LPK lähti vankistelemaan sarjajohtoaan joulutauolle siirryttäessä. Vastaan tullut JKV tiedettiin aggressiivisesti prässääväksi nipuksi urheilullisia nuoria poikia, joille olisi hyvä hetki opettaa LPK:n kokeneiden kettujen toimesta hieman futsalin alkeita.

Eipä ollut tuomari edes ehtinyt huomauttaa Toikkosta rikkinäisistä sukista, kun JKV oli jo prässännyt itsensä kahden maalin johtoon. Kylmäpäinen, itsevarma LPK ei kuitenkaan piitannut tästä, vaan otti pallollisen pelin haltuunsa. Täysin kyltymättömässä maalivireessä oleva Tuure Fagerström kavensi mainiosti pelanneen O-P Toikkosen esityöstä ja tauolle mentiin 1-2 lukemissa.

LPK jatkoi toisella jaksolla hallintaansa pallonhallintaprosentin näyttäessä lukemia 75-25 LPK:lle. Hallinta palkittiin maalien muodossa ja Jimi Tammisen kaksi kaappia saattelivat Loharit johtoon. Munaravi -tyylisillä vastaiskuilla vaarallisesti hyökännyt JKV haavoitti LPK:ta tasaisin väliajoin. Alakerran poikittaissyötön näyttävästi liu'ullaan katkaissut Juuso Haatainen tasoitti pelin. 30. minuutin jälkeen Olli Koittola ja Fagerström napauttivat reiluun puoleen minuuttiin maalit mieheen. Heti perään JKV kavensi, mutta joutui vielä alivoimalle.

Ratkenneelta tuntuneen ottelun loppu kääntyi LPK -kannattajille hivenen epämieleiseksi. Tuhnuksi jäänyt ylivoima ja JKV:n kaksi peräkkäistä maalia pari minuuttia ennen loppua maistuivat keltamustien makunystyröissä kauhalliselta silkkaa pas*aa.

Pöytäkirja

Sarjataulukko

LPK tuplavoitolla sarjakärkeen

LPK viiletti parketeilla viikonlopun molempina päivinä. Lauantaina vierasottelussa Varkaudessa kaatui Hukka-Pallo lukemin 4-6 (2-4) ja sunnuntaina kotosalla PoPS-78 6-3 (1-2).

Hukka-Pallon kaadossa kunnostautuivat Tuure Fagerström, Olli Koittola ja peräti neljä kertaa osunut Tommi Huvila, joka on äitynyt alkukaudesta erinomaiseen vireeseen.

PoPSia kurittivat täsmälleen samat miehet, sillä Fagerström, Koittola ja Huvila osuivat kukin kaksi kertaa mieheen. Sama kolmikko miehittää myös firman sisäistä pörssikärkeä, sillä jokainen on kerännyt neljässä ottelussa yhdeksän pistettä. Maalikuninkaan kruunun jakavat Koittola ja Huvila kahdeksalla maalilla.

Sarja jatkuu LPK:n osalta 13.12., kun vastaan asettuu sarjan ainoan ennakkosuosikin viitasta hyvissä ajoin riisuttu JKV.

Pöytäkirja Hukka-Pallo - LPK
Pöytäkirja LPK - PoPS

Sarjataulukko

Koittola liekeissä, Pernu ihon alla

LPK pyyhkäisi toisessa sarjaottelussaan Huhtasuon koulun lattiat puhtaaksi isäntäjoukkue HuKilla. Loppulukemat 2-10 (1-4) vahvalla rosterilla liikkeellä ollutta HuKia vastaan ovat näyttö Lohareiden kovasta syyskunnosta.

Ottelun alku antoi lupauksia hienosta futsalillasta. HuKin pallovarmat Saku Leppänen, Arjan Goljanhanpoor ja Settyslas Loutelamio jallittelivat ajoittain näyttävästi, Hane Pernun peittäessä vaarallisimmat laukaisupaikat Euroopan matalimmalla peliasennollaan. LPK:n puolelta terävästi aloittivat mm. kohuhankinta Tuure Fagerströn, aina viriili OP Toikkonen, yhdellä kengällä pelannut kapteeni Steku Petrescu sekä järkyttäviä moukareita pommittanut Tomo Huvila.

LPK:n maalilla Antti Kronqvist torjui erinomaisesti muutaman HuKin pelitilanteen ja yhden rankkarin sekä lähestulkoon söi HuKin valmennusjohdon aikalisällä. LPK:n ratkaisijoiksi nousivat Kronqvistin lisäksi kaksi vahvaa; hyökkäyspäässä Olli Koittola ja puolustuspäässä Hane Pernu. Neljän maalin iltaa viettäneen Koittolan ensimmäinen kosketus täydessä vauhdissa hivelee silmää, ja silmiä vielä hivellessä Koittola on jo ampunut pallon varmasti maaliin. Koittola johtaa joukkueen sisäistä pörssiä lukemilla 5+1=6.

Hane Pernu nautiskeli saadusta vastuusta ottaen Huhtasuon täysin hallintaansa. Mittelöt ensin Pishkoh Yarin ja myöhemmin Loutelamion kanssa olivat makeinta herkkua Loharikannattajille. Pienten painien ja vääntöjen lisäksi vstustajan laukausten torjuminen omalla maaliviivalla istuen lienee sitä toimivinta v**tuilua. Hane-Shown tuloksena HuKilta ajettiin kentältä sekä Loutelamio että Goljanhanpoor.

Päävalmentaja Puumala ei kyennyt ottelun jälkeen antamaan minkäänlaista kommenttia pelitapahtumista. "En nähnyt yhtään hetkeä ottelusta, sillä jouduin pitämään kakkosvalmentaja Ikosta irti tuomari Salmelasta täydet 40 minuuttia. Voitettiinko?".

LPK jatkaa kauttaan tulevana viikonloppuna. Lauantaina vieraillaan Varkaudessa Hukka-Pallon luona ja sunnuntaina kotiavauksessa vastaan saapuu PoPS-78.

Pöytäkirja
Sarjataulukko

LPK avasi sisäkauden voitolla

LPK matkusti Mikkeliin Ri-Pa/Young Boys:n vieraaksi. Voitto lukemin 1-4 (0-2) on erinomainen startti kaudelle. Katso maalikooste täältä

Futsalkausi käyntiin

LPK on mukana futsalin Kakkosessa. Tutustu joukkueeseen ja seuraa kauden etenemistä Futsal -osiosta.

Kausi päättyi kaksinumeroisiin

LPK päätti kautensa kivikovassa Keski-Suomen Nelosessa voittoon sarjajumbo HPP:sta. Samalla Lohareiden loppusijoitukseksi varmistui kolmas. Alkukauden vaikeudet huomioiden sijoitusta voidaan pitää erinomaisena suorituksena ja toihan se pykälän verran parannusta edellisen kauden nelossijaan.

LPK:n edelle sarjassa sijoittuivat PaRi ja sarjavoittonsa jo hyvissä ajoin varmistanut KonnU. LPK:n kanssa tasapisteisiin päätyi Harjun Potku, mutta molempien keskinäisten otteluiden voitot sekä rutkasti parempi maaliero oikeuttavat kolmossijan LPK:lle.

LPK lähti kauden päättävään HPP -otteluun manakeri Vehasen laatimat prinsiipit kirkkaina mielessään. Ottelu oli voitettava ja mielellään kaksinumeroisilla lukemilla, jotta maaliero saadaan kuntoon. Lisäksi Pate Ahoselle tavoiteltiin mallipörssin voittoa.

Puoliajalla 3-0 -tilanteessa ollut ottelu repesi toisella uoliajalla täysin. HPP oli unohtanut bussinsa maalinedustan sijaan parkkipaikalle, ja LPK lähetti vierasjoukkueen kohti vitosdivaria lukemin 12-2. Pate Ahonen varmisti maalipörssin voiton nakuttelemalla kuusi osumaa. Aleksi Virtasen kolme, O-P Toikkosen, Tomo Huvilan ja Stig Auvisen osumat paketoivat kauden jopa hieman mauttomaan voittoon. Mutta maistuihan se!

Ottelun jälkeen joukkue läheisineen kokoontui juhlalliseen gaalailtaan. Koskettavat puheet, hyvä ruoka ja juoma antoivat kaudelle arvoisensa päätöksen. Illan odotetuin hetki koitti, kun vuoden pelaaja -palkinnon pokkasi ansaitusti Andy Juntunen!

LPK kiittää kuluneesta kaudesta kannattajiaan, vastustajiaan ja kaikkia mukana olleita! Lisäksi kiitämme Blackbirdiä hienosti läpi kauden sujuneesta yhteistyöstä!

LPK juuttui voittoputkeen

Lohikosken Pallokerho jatkoi huikeaa syysvirettään. Tällä kertaa epäkiitolliseen rooliin LPK:n vastustajana joutui harjoituskentällä näyttävillä pienpeleillään ja yhtenäisillä verkkareillaan edukseen erottuva Harjun Potku. 2-1 -voitto siivitti Loharit sarjassa peräti toiseksi. Voitto kauden päättävässä HPP -ottelussa takaa LPK:lle sarjan kolmossijan ja mikäli PaRi häviää vähintään toisen jäljellä olevista otteluistaan, on LPK:n loppusijoitus toinen.

Vaikka LPK voitti Potkun kevätkierroksella selvästi lukemin 4-1, tiedettiin ottelu ennalta haastavaksi. Potkun täysi kokoonpano (18 pelaajaa + 5 taustahenkilöä + videokuvaaja) ei varsinaisesti helpottanut asiaa, LPK:n pelatessa ilman yhtään vaihtoa.

LPK minimoi energiankulutuksen ennen ottelua. Alkulämpimät tiivistettiin Tomo Huvilan operoimana neljään minuuttiin ja osa pelaajista saapui pelipaikalle vasta viisi minuuttia ennen ottelun alkua. Lisäksi manakeri Vehanen tiivisti ottelupalaverin kahteen lauseeseen näin: "Potkulla on aika nopeet laidat, Late ja Tomo antaa kulmat".

Ensimmäinen 45 minuuttia oli suhteellisen tasaista mittelemistä. Potku siirtyi 1-0 -johtoon, kun aina sympaattinen Paavo Komppa rokotti laitanousun päätteeksi takakulmaan. LPK tasoitti Patrick Ahosen kiertäessä jokaisen Potkun puolustajan ja maalivahdin. Ensimmäiselle puoliskolle mahtui kiihkeän kaksinkamppailun tiimellyksessä myös ikävä Aleksi Virtasen ja Potkun veskarin yhteentörmäys, jonka seurauksena veskari joutui jättämään kentän.

Kuten niin usein, myös tässä ottelussa LPK antoi pallollisen hallinnan hetkeksi vastustajalle toisen puoliajan alkupuolella. Tällä kertaa tuo hetki ja Potkun momentum kesti jotakuinkin 30 minuuttia. Kauden parasta puolustuspeliään esittänyt LPK ei kuitenkaan liiemmin hätääntynyt ja vaarallisilta maalipaikoilta vältyttiin, joskin Potkun painostus tuotti mm. muutamia kulmapotkuja.

Paineistuksen tylsyttäminen maistui harjulaisten suussa varmasti happamalta, mutta todellinen ulosteelta maistuva herkkupala oli vasta tulossa. Pate Ahonen paineli keskeltä pystyyn, kiersi vastaan tulleen veskarin sekä pari topparia, ja niittasi voittolukemat 2-1 LPK:lle!

Kauden päättävä HPP -ottelu pelataan Palokassa lauantaina 19.9.

Sarjataulukko

Ahonen marsista, Kastikaisen vasuri venuksesta

LPK:n viime aikojen esitykset ovat alkukauteen verrattuna kuin toiselta planeetalta. Kuntopuntarilla ylipainoisesti leikittelevä Loharinippu on kymmenessä edellisessä matsissa hävinnyt vain KonnU:lle. 6-0 -voitto Huimasta nosti mustakeltaiset sarjataulukossa jo kolmanneksi.

LPK:n vaikea alkukausi kääntyi voitokkaaksi nimenomaan Äänekoskella Huiman vieraana. Toisessa kohtaamisessa kurssin kääntymiseen ei kuitenkaan ollut varaa. Manageri Vehasen klubibtakin päälleen pukenut Jani Kykyri päättikin pelata varman päälle ja loi joukkueelle lähes epäreilun, ns. voittavan taktiikan. Kykyrin taktiikkataululla laskettiin perinteisten pelaajaryhmitysten sijaan neliömetrejä.

Ottelu alkoi hämmentyneissä tunnelmissa, kun molempien joukkueiden huomattiin pukeutuneen keltaiseen pystyraitapaitaan. Tämä ei ottelun tuomaristoa kuitenkaan häirinnyt, olivathan he pukeutuneet sinisiin. Ottelun keskeyttäneen vaatteidenvaihdon jälkeen LPK sai pelin pallollisen hallinnan lopullisesti itselleen.

Pallo painettiin Huiman maaliin ensimmäisen kerran Pate Ahosen toimesta 6. minuutilla. Käsittämättömään neljän maalin iltaan suoraan sairaslomalta äitynyt Ahonen piti Huiman puolustuslinjaa flipper -pelinään kimmotellen palloa leikkisästi Huimantoppareiden jaloista itselleen läpiajoon.

-tarkastelin ennen ottelua liikemallivarastoani, ja totesin, että sieltä ei löydy osaamista vetää palloa läpiajosta täysillä verkkoon. Päätin laittaa ihan vaan sisäterällä, Ahonen kommentoi.

Ahosen neljä kassia syntyivät 6., 59., 76. ja 90. minuuteilla. Ottelun kaikki kaksinkamppailut jälleen voittanut Pate oli silminnähden ärsyyntynyt keskustelusta, jossa hänen maalipörssin voittoaan oli alettu epäillä. Ronski neljän maalin ilta nosti Ahosen sarjan maalitilastossa kolmanneksi vain kolmen maalin päähän kärjessä lojuvasta KaPa:n "Ryönä" Erjavasta. Samalla Pate osoitti sormella kaapin paikan LPK:n nuorille kohokkaille Toikkoselle ja Suokkaalle, jotka ovat näennäisesti haastaneet Ahosta joukkueen sisäisessä pörsissä. Ottelun tuloksen nähtyään Toikkonen ilmoitti jättävänsä kauden loput ottelut väliin.

Otteluraporteissa on tapana nostaa esiin ottelun erikoisuus. Nyt aletaan kuitenkin puhua jo kauden erikoisuudesta. Edellytykset Ahosen toisen puoliajan kolmelle maalille luotiin nimittäin jo ottelun 40. minuutilla. Body pump butt fitness -tunnin vuoksi ottelusta sivussa olleen O-P Toikkosen paikan oikeana laitahyökkääjänä ottanut Matti Kastikainen oli ollut erittäin näkyvä koko ensimmäisen puoliajan. Valokeiloja rakastava Turbomasa halusi kuitenkin kaiken. Huimapuolustajien jatkuviin rikkeisiin kyllästynyt Masa harhautti näyttävästi vasemmalle 30 metrissä. Kanssapelaajat hakivat turhaan syöttöpaikkaa linjan takaa, sillä oikeajalkaisen Kastikaisen vasurilla oli tänään vain yksi tarkoitus: karmea pommi muljahti aivan maalin oikeaan yläkulmaan! Ottelu, vuoden sykähdyttävin urheiluhetki ja Suomen halutuin poikamies -kisa olivat ratkenneet.

Kastikaisen pukukoppimaalista teki täydellisen Aleksi virtasen 43. minuutilla tekemä 3-0 -maali.

LPK:lla kohtaa kahdessa viimeisessä sarjaottelussaan ensin Harjun Potkun ja lopuksi vielä HPP:n. Kahdella voitolla sijoitus kolmen joukossa on täysin mahdollinen.

Pöytäkirja

Sarjataulukko

LPK - Silkkaa seksiä!

Säynätsalon sametilla järjestettiin todellista jalkapallon juhlaa maanantaina 24.8.
LPK:n selvästi kauden parhaimpia esityksiä ja kauden paras toinen puoliaika.
Manatseri Vehanen kuvaili esitystä "kuin olisi ranskalaista erotiikkaelokuvaa katsonut".

Ottelu lähti LPK:lle ei niin tavanomaisesti käyntiin eli hyvin. Saatiin pari hyvää nopeaa hyökkäystä ja maalinteko ei ollut kaukana.

KeuPa kuitenkin iski ensin. Ex-JJK Antti Maltsin pääsi etenemään vasemmasta laidasta ja syöttämään boksissa olleelle Markus Ilmariselle, joka pääsi selkä maaliin päin vielä aivan rauhassa kääntymään ja laittamaan pallon pussiin. Hieman tilanteessa nukahdettiin.
LPK ei kuitenkaan tästä lannistunut vaan painoi hyökkäyslinja Palsa-Ahonen-Toikkosen toimesta koko ajan eteenpäin. Palsaa potkittiinkin KeuPan toimesta kuin vierasta sikaa. Osumaa tuli nilkkaan ja sai mies vielä puujalankin ensimmäiseltä puoliajalta.

Paikkoja ensimmäisellä riitti mm. Ahosen muutama läpiajo, mutta ei vielä tulosta. Koppiin lähdettiinkin nuolemaan haavoja pettyneenä tilanteesa 0-1.

LPK:han oli pakotettu tekemään vaihto jo ensimmäisellä 20 minuutilla, kun Ekku "maalipörssin nelonen" Kudjoi jouduttiin vaihtamaan Ville "supermies" Törmälään hengitysilman laadun huonouden takia.

Kopissa Kykyrin Jani piti pojille pienen puheen. Pakka oli hieman levällään ekalla, joten jotain täytyi tehdä. Manatseri Vehanen tiedustelikin ratkaisua Aki "Poki" Pohjolalta, joka siinä veti ässän hihasta ja ehdotti supermies-Törmälän siirtämistä kymppipaikalla kirmaamaan. Manatseri noudatti käskyä ja joukkue lähti sisuuntuneena kohti toista puoliaikaa.

Mikä toinen puoliaika! LPK oli silkkaa seksiä ja huolimatta yhdestä KeuPan ylärimasta, ei vastustajalla Keuruulta ollut mitään jakoa.

Supermies-Törmälä juoksi ja riisti palloja hyökkäyskolmikolle Palsa-Ahonen-Toikkonen. Kaikki neljä olivat jatkuvana piikkinä lihassa KeuPalle.

Ottelun hahmo löytyi yllättäen oikeasta laitapakista Aleksi Virtasesta.
Valitettavan sairastumisen johdosta ottelusta sivussa ollut Jussi Saarinen päätti tehdä peliliikkeen ja antaa Virtasen pelata ottelun hänen pelipaidallaan. Virtanen kiitti ja paukutti ottelussa 2 maalia loistavista nousuista ja kliinisistä viimeistelyistä.

Maalinteossa onnistuivat myös Patrick "vain 3 läpiajoa tuhlasin tänään" Ahonen, joka teki 4 maalinsa 4 otteluun ja ilmiliekeissä jälleen kerran ollut syksyn täsmähankinta Jami "oon vähä kipeenä, en voi ehkä pelata, mut oho pelaankin 90min" Palsa, joka tarjoili Ahosen maalin ja teki maalin torjutun rankkarinsa jatkopallosta.

Erityismaininta myös manatserin lemmikille Vili "Stigi" Auviselle, joka tapansa mukaan oli hyvällä pelipäällä ja jäi milleistä kiinni maalinteosta, puskuyrityksen osuessa hänen hikipantaansa.

Parasta LPK:ta tällä kaudella varsinkin toisella puoliajalla koko joukkueelta, tästä on hyvä lähteä seuraavaan maanantaihin kohtaamaan Huima.

FC Kurd pelkkä suupala maalinnälkäiselle Palsalle

LPK haki tärkeän voiton FCK:sta. Ennen ottelua tasapisteissä olleet joukkueet erotti lopulta Lohareiden eduksi selvä 4-0 -voitto. Voiton myötä LPK nousi pisteiden valossa jälleen sarjan keskikastiin, josta on lyhyt matka sekä kärkikolmikkoon että putoamiskarsintaan.

Muistamme varmasti kaikki, kuinka kevätkierroksella LPK katkaisi voitottoman putken todellisella poppaskonstilla: Olli Toikkonen nimitettiin kapteeniksi ja Jermu Vehanen asetettiin penkin päähän. Voittojen jälleen karttaessa joukkuetta, tasuriputkeen tyytymätön Vehanen puki hihattoman managerinpaitansa päälleen ja kiinnitti C -nauhan Toikkosen hihaan.

Hieman sekavasti alkanut ottelu alkoi kääntyä LPK:n hallinnaksi. Edeltävän viikon Harjoituksis...harjoituksessa panostettiin viimeistelyyn ja se palkittiin. JJK:n toimistossa jalkapallo-oppinsa saanut Jami Palsa ampui Loharit 1-0 -johtoon. Onnistuminen oli todellakin ansaittu, sillä viiksiniekka oli edeltävissä otteluissa osunut jokaiseen maalipuuhun, mitä Säynätsalon urheilukentältä löytyy.

Puoliajalle siirryttiin LPK:n johtaessa maalilla. "Tässähän on hyvällä pelillä mahdollisuudet vaikka mihin - jopa tasuriin!", kuului luottavainen Loharikommentti.

FCK, viralliselta nimeltään Fotbol Club Kurd, aloitti toisen puoliajan kuin riivattuna. Ajoittain 11 miehellä prässännyt kotijoukkue saikin vahvan paineen LPK:n päätyyn. Verrattain hyvin pelannutta LPK -puolustusta johtanut Andy "Marko" Juntunen katkoi vaarallisimmat FCK:n tilanteet täydellisellä seesteisyydellä milloin päällä, milloin jalalla. Nuorten, alle 35 -vuotiaiden, LPK -pelaajien hätääntyessä FCK:n paineistuksesta, toi Andyn rauhallinen pelaaminen mieleen lähinnä kuubalaisella hiekkarannalla aurinkotuolissa sikaria polttelevan herrasmiehen.

FCK huomatessa, että Andyn hiekkalaatikolla ei ole tilaa leikkiä, otti LPK jälleen pelin hallinnan. Hallinta tuotti tulosta, kun Palsa karkasi läpiajoon. FCK:n veskari Soltanpanah Farhad kaatoi Palsan ja esti tätä siirtämästä palloa tyhjään verkkoon. Sovitusti rankkaria vetämään kävellyt Tommi Huvila vilkaisi ohimennen Aki Pohjolan silmiin ja näki silmissä tekstin "Palsa vetää". Jamin illan toinen osuma vei LPK:n kahden maalin johtoon.

FCK sai toisella jaksolla kaksi näennäistä maalipaikkaa pallon kimmotessa ylärimasta maaliviivalle kaksi kertaa. Pallo joko on maalissa tai sitten se ei ole. LPK:n painostus tuotti lopulta vielä kaksi maalia kun kaikki ottelun kaksinkamppailut voittanut Patrick Ahonen sekä hyvin vaihdosta sisään tullut Jimi Tamminen osuivat.

LPK:lle siis mukava voitto ja kauden ensimmäinen nollapeli. Oman pään tilkitseminen tietää hyvää ensi maanantain Keupa -matsia ja koko loppukautta ajatellen!

Manageri Vehanen on ilmoittanut ottavansa sekä seurajohdon että kannattajien tuen taakseen ja jatkaen näin managerina myös seuravassa ottelussa.

Ottelun pöytäkirja

Sarjataulukko

Kuka noitui KaPan maalin?

LPK takoi palloa kangasniemeläisten maalille 90 minuuttia ja erotuomarin määräämän lisäajan verran. Loppulukemat 1-1 naurattivat KaPaa, joka nousi tasurin turvin sarjassa kolmanneksi.

LPK siirtyi ottelussa johtoon jo matsin alkupuolella, kun Pate Ahonen kiersi vastaantulevan maalivahdin ja laittoi pallon tyhjiin. KaPa tasoitti onnenkantamoisella heti perään.

KaPan ylhäällä pelannnut puolustuslinja yhdistettynä LPK:n nopeajalkaisiin hyökkääjiin synnytti tilanteen, jossa keltapaitaa painoi yhtenään kohti vastustajan maalia. Oli rikkeitä, paitsioita, tolppaa, ohilaukausta, torjuntaa, mutta ainoastaan Ahosen tekemä maali.

Puhuttavin lienee tilanne, jossa KaPan maalivahti kaatoi alimpana pelaajana LPK:n hyökkääjän saaden tilanteesta keltaisen kortin. Taskuun jääneen punalapun merkitystä ottelun lopputulokseen spekuloidaan tälläkin hetkellä.

Ottelun toinen puolikas oli yhtä maalikoostetta, jossa pallo ei koskaan päätynyt KaPan maaliin. Jalkapallojumala vilautti LPK:lle paljasta ahteriaan 89. minuutilla, kun KaPa -hyökkääjä pääsi ampumaan läheltä - kapteeni Sjöblomin gamesaver piti kalsarit puhtaana.

Tasuripisteen turvin karsijanpaikalta kiivennyt LPK on edelleen vain kahdeksan pisteen päässä sarjan kakkossijasta. Tasaisessa ja kivikovassa Keski-Suomen Nelosessa voittoja kuitenkin tarvitaan. LPK reagoikin tilanteeseen välittömästi kutsumalla valmennustiimiinsä Igor Malytchevin suoraan Moskovan Dynamosta. Igorin kädenjälki nähtiinkin heti seuraavissa harjoituksissa, jossa lohareilla oli käytössään kahdeksan uutta Select -merkkistä jalkapalloa, puhtaat peliliivit sekä useita erivärisiä kartioita.

Harjoituksista haltioitunut kohuhankinta Ekku Kudjoi kommentoi tapahtunutta kiihkossa:
- On niin hyvät reenit, että kyllä tässä pikkuisen jöpöttää.

LPK jatkaa sarjataulukossa kipuamista ensi maanantaina FCK:n kustannuksella. Pistejakoihin väsynyt Jermu Vehanen kuvaa lähtökohtia näin:
- mieluummin tappio kuin tasuri.

Sarjataulukko

Aijai, tasuri

LPK haki paluuta voittokantaan FCV2:n kustannuksella. Illan vastustaja sijoittui sarjataulukossa pisteen erolla Lohareiden yläpuolelle. Ja sijoittuu edelleen, sillä pisteet jaettiin lukemin 1-1 (1-1).

LPK otti ottelussa pallollisen hallinnan alusta alkaen. Ensimmäisellä puoliajalla hallinta tuotti mukavasti painetta FCV:n päätyyn, mutta mm. lukuisista kulma- ja vapaapotkuista maaleja ei saatu aikaan. Keskikentän omistanut Aki Pohjola ruokki LPK:n molempia laitoja, joissa ruokailivat erityisesti pirteästi debytoinut Jami Palsa sekä ajokoiramainen laitapakki Jani Kykyri.

LPK:n johtomaalin iski näyttävästi suoraan ilmasta selkä maaliin päin Pate Ahonen kauden seitsemännellään. 40. minuutilla syntynyt osuma tuli pukukoppimaaliksi liian varhain, sillä FCV tasoitti ottelun vielä ennen puoliaikaa.

Toinen jakso oli tasaisempaa pelailua vähäisillä maalipaikoilla. Palsa puski Tommi Huvilan antaman maailman kovimman keskityksen ylärimaan, mutta maaliin asti palloa ei saatu.

Mittelöt jatkuvat maanantaina 10.8. kotiottelulla Säynätsalossa, kun vastaan saapuu sarjassa pisteen LPK:ta edellä oleva KaPa-51.

Sarjakärki jäi kaatamatta

LPK tavoitteli ryöstöä Konneveden erinomaisella luonnonurmella sarjakärki KonnUa vastaan. Fiksusti pelannut KonnU ei antanut Lohareille juurikaan mahdollisuuksia - loppulukemat 3-1 (2-0).

LPK sai mahdollisuutensa 3-0 -tilanteessa kun KonnU -paidan alla LPK:n mustakeltaisiin pukeutuva Hannu Pernu ajettiin kentältä toisen varoituksen jälkeen. Mika Kieränen nousi laitapakin paikalta vetopaikkaan ja ampui pallon verkkoon. Hetkeä myöhemmin Pate Ahonen harhautteli itsensä topparin ja maalivahdin välistä avopaikkaan, mutta linjamies näki suorituksen liian röyhkeäksi ja liputti rikkeen.

Suurempaa takaa-ajoa LPK ei muutamia maalipaikkoja lukuunottamatta saanut aikaiseksi.

Pelit jatkuvat kuitenkin jo pian, sillä maanantaina 3.8. LPK kohtaa FCV2:n Säynätsalossa. FCV2 on sarjataulukossa pisteen edellä ja voitto veisi muutenkin tasaisessa sarjataulukossa monta pykälää ylöspäin. LPK on sarjassa kahdeksantena, mutta sarjan kakkossijaan on matkaa vain seitsemän pistettä.

Syyskierrosta kohti

Keski-Suomen Nelosen syyskierros käynnistyy LPK:n osalta torstaina 30.7. sarjajohtaja ja -nousija Konneveden Urheilijoita vastaan. Kevätkierroksella pisteet tasattiin lukemin 2-2 O-P Toikkosen iskiessä kaksi maalia. Jotta syyskierrokselle hyppääminen olisi mahdollisimman helppoa, on nyt hyvä hetki summata Lohikosken Pallokerhon kevätkierroksen tärkeimmät tapahtumat kannattajillemme...ja myös osalle pelaajistoa.

LPK aloitti sarjakauden 2015 kotiottelulla Palokassa kun vieraaksi saapui Palokan Riento. Paavo Suokkas laukoi debyytissään peräti kolme maalia, mutta se ei tällä kertaa riittänyt, ja pisteet karkasivat Palokkaan lukemin 3-4. Kausi oli kuitenkin alkanut pelillisesti lupaavasti. Kauden toisessa ottelussa tasuri sarjanousija KonnUa vastaan jätti kitkerän maun, mutta kevään mittaan KonnUlta saatu piste osoittautui monelle joukkueelle mahdottomaksi tehtäväksi. KonnUn sarjajohtoa horjuttaa vain mainittu tasuri ja kaksi tappiota.

LPK jatkoi kotiotteluputkessa kauden avausvoiton metsästämistä, kun vieraaksi Säykkiin saapui FC Vaajakosken kakkosjoukkue. 1-2 -tappiosta teki kirvelevän hukattu rankkari, jonka Vaajakosken veskari poimi aivan pelin viime minuuteilla. Jermu Vehasen reaktio kaikui kauas Päijänteen aavoille selille keikuttaen Aki Pohjolan purjevenettä. Suokas jatkoi maaliputkeaan.

Pakaroissa puristui pakkovoiton tuntu, kun LPK matkusti kauas Kangasniemelle. Lopulta pakaroiden välistä valui kuitenkin kauhallinen ruskeaa, kun pisteet jäivät saamatta lukemin 4-3. Rajattomalta tuntuvan itseluottamuksen saavuttanut Toikkonen tekaisi jälleen kaksi maalia, mutta viimeistään nyt isokokoinen apina oli kiivennyt Lohareiden reppuselkään.

Ottelusta FCK:ta vastaan odotettiin jälleen käänteentekevää. Tutuksi tullut kaava toistui kuitenkin jälleen: voitolta näyttänyt ottelu kääntyi maalin tappioksi lukemin 2-3. Kurdit rokottivat voittomaalin rankkarista 87. minuutilla. Edellisten kausien maalihai Pate Ahonen ampui kaksi maalia. Kriisi syveni entisestään.

Matka Keuruulle oli jälleen mahdollisuus kelkan kääntämiseen. Maalijyvän löytänyt Pate Ahonen ärsytettiin automatkalla äärimmilleen rap -musiikilla. Tomon tuotanto taisi kuitenkin olla hieman liikaa - takkiin tuli 3-0. Tässä ottelussa LPK:lla ei ollut minkäänlaisia menestymisen mahdollisuuksia.

Kun kaikki keinot on käytetty, epätoivo on suurimmillaan ja joka puolella näkyy pelkkää mustaa, saattaisi moni luovuttaa. Vielä kun seuraavassa ottelussa vastaan oli tulossa hyvän alkukauden pelannut Äänekosken Huima, ei optimismille ollut sijaa. LPK:n vt. joukkueenjohto kokoontui kaikessa hiljaisuudessa ja teki sen, mitä yksikään toinen jalkapalloseura, Suomessa tai maailmalla, ei ollut vielä koskaan uskaltanut tehdä: Sjöblomin kärsiessä pelikieltoa nimitettiin Toikkonen kapteeniksi tulevaan otteluun! 7-2 -voitto ei jättänyt jossiteltavaa ja "Kapteeni Toikkonen" iski itse kolme maalia. Suokas ja Ahonen komppasivat molemmat kahdella. Kelkka oli kääntynyt!

Voittoputki olisi voinut katketa heti seuraavassa ottelussa, kun vastassa oli vakuuttavasti pelannut sarjajohtaja Harjun Potku. Vaan vielä mitä. 4-1 -voitto irtosi vakuuttavan esityksen jälkeen. Suokas iski jälleen kolme kaappia ja debyyttikauttaan pelaava Ekku Kudjoi avasi maalitilinsä.

Sarjan jumbotaistossa LPK kohtasi vieraissa HPP:n. Hämärällä nuorisotalobisneksellään valtavia rahasummia keräävä HPP oli panostanut mm. stadioninsa infrastruktuurin kohentamiseen, mutta pelikentillä tuosta ei toistaiseksi ollut tullut. Vahvasti pelannut HPP kaatui toisella puoliajalla LPK:n taktisesti nerokkaisiin muutoksiin. Manageri Kykyrin velhomainen taktiikka, jossa ensimmäinen puoliaika pelataan huonosti, jotta toisella puoliajalla päästään yllättämään takaa-ajoasemasta, toimi täydellisesti. Ekku Kudjoi jatkoi maaliputkeaan Ahosen kahden ja Tuomas Savolan yhden maalin säestyksellä. Mainittakoon, että LPK -tappion jälkeen HPP ryhdistäytyi ja on kerännyt mukavasti pisteitä. Seuran huhutaan ostaneen taktiikkakonsultaatiota velho Kykyriltä isolla rahalla. Kykyrin puheet muutoksista työrintamalla tukevat huhuja.

Kevätkierroksen päätti syyskierroksen ensimmäinen ottelu, jossa vastassa oli Palokan Riento. Kuntopuntarin ykkösjoukkue kuittasi kauden avausottelun kalavelat 2-1 -voitolla ja siirtyi harjoittelun omatoimijaksolle sarjasijoituksella viisi.

Kaikkiaan kaksijakoista sarjan alkupuolikasta voidaan pitää positiivisena. LPK lähti kauteen haastavista asetelmista. Joukkueenjohdolliset ja valmennukselliset haasteet aiheuttivat sekaannusta, jota maalin tappiot olivat omiaan lisäämään. Jo vuosia pelaajistoon juurrutettu tuttu pelitapa, jossa maalivahti avaa topparille ja toppari vetää paniikissa sivurajasta yli, toi tarvittavaa turvaa. Hiljalleen käytännöt vakiintuivat harjoituksissa sekä peluuttamisessa ja tulos siirtyi sarjataulukkoon.

Farmisopimus FC Blackbirdin kanssa toimi moitteettomasti, joten LPK sai jokaiseen otteluun vähintään 11 pelaajaa. Farmista lainattu Paavo Suokas teki kuudessa ottelussa kymmenen maalia, mutta myös mm. Aleksi Virtanen ja Mikko Mutka toivat ryhtiä Lohareiden vaikeaan alkukauteen useammassa ottelussa.

Maalipörssin kärkipäässä ovat myös Toikkonen (7 maalia) ja Ahonen (6 maalia). LPK:n vastustajien parissa leviääkin sanonta "ensin pelataan 90 minuuttia, ja lopussa Suokas, Ahonen tai Toikkonen on tehnyt kolme maalia ja LPK voittaa".

Vastoinkäymiset tuntuvat siis voitetuilta syyskierroksen startatessa. Varoitusvaikeuksien kanssa painiskellut kapteeni Tomi Sjöblom tuntuu siirtäneen ongelmansa pysyvästi Tommi Huvilalle, jonka varoitustili on täynnä.

Äitienpäivän taitokisan voiton vei suhteellisen odotetusti Jussi Saarinen. Samaisessa tapahtumassa kahdeksan yleisliikkeen Saariselle aiheuttama kolmen viikon sairasloma oli kuitenkin jotain, mitä kukaan ei osannut odottaa. Kaikkineen sairstuvalla on ollut varsin rauhallista, mutta syytä ei tarvitse kaukaa hakea: harvalla amatöörijoukkueella on käytössään lääkärin lisäsi oma lähihoitaja.

Voittoja tavoitellaan siis seuraavan kerran Konnevedellä! LPK esittelee ottelussa tuoreimman vahvistuksensa, joka tulee suoraan ykkösdivarin JJK:sta!

LPK voittojen tielle

Pitkään odotettu avausvoitto irtosi Äänekoskelta Huiman kustannuksella. Loppulukemiksi kirjattiin 2-7.

Ottelu käynnistyi LPK:n hallinnassa, mutta Huima rankaisi vastaiskusta siirtyen 1-0 johtoon vain kahdeksan minuutin pelin jälkeen. LPK jatkoi hallintaa ja siirtyikin farmipelaaja Paavo Suokkaan kahdella maalilla ottelussa johtoon. Maalit ajassa 12min ja 29 min.

Huiman vaarallisin pelaaja molemmille joukkueille oli Tomi Hyppönen, joka ensin tasoitti pelin järkyttävällä moukarilla takayläkulmaan, laukoi sen jälkeen identtisestä paikasta takatolppaan ja hetkeä myöhemmin hölmöili itsensä suihkuun toisen varoituksen saattelemana. Aijai.

Toisella jaksolla LPK karkasi 2-4 -johtoon kapteeni Toikkosen ja Ahosen maaleilla. Huima sai vielä muutaman näennäisen paikan voimakkaassa myötätuulessa, mutta hetken huuma sammui Toikkosen iskiessä vielä kaksi ja Ahosen yhden.

LPK lähti otteluun pitkästä aikaa ehjällä kokoonpanolla ja se näkyi. Blackbirdistä lainassa olleet Mikko Mutka, Paavo Suokas ja maalivahti Leevi Salonen pelasivat kaikki erinomaisesti. Suokas on iskenyt Lohareille jo kuusi maalia ja on nelosen maalipörssissä sijalla viisi. Nelossijaa pitää hallussaan O-P Toikkonen, jolla kaappeja on seitsemän.

LPK:n kokoonpano:

Leevi Salonen mv
Jermu Vehanen
Kimmo Huostila
Mikko Mutka
Jussi Saarinen --> 61 min Stig Auvinen
Paavo Suokas
Ekku Kudjoi -->61 min Aki Pohjola
Tommi Huvila
O-P Toikkonen C
Juuso Rastas
Patrick Ahonen

KeuPa LPK:n kustannuksella sarjakärkeen

LPK vieraili Keuruun keskuskentän nurmella sarjakauden avausvoitto mielessään. Mielessä oleminen ei riittänyt, vaan kotijoukkue vei pisteet lukemin 3-0 (2-0).

KeuPa iski avauspuoliajalla kaksi maalia pudottamalla pitkät syötöt hyökkääjille LPK:n puolustuslinjan selustaan. Kahden takaiskun jälkeen LPK:n puolustus tiivistyi huomattavasti, mutta KeuPan maaliin palloa ei saatu hyvistä paikoista huolimatta. Kotijoukkue iski ottelun ratkaisun vastaiskusta muutamia minuutteja ennen päätösvihellystä.

FCK kiri voittoon

Tappioiden ärsyttämä LPK sai saunaillan jälkeisessä ottelussa vastaansa FCK:n. Vierasjoukkue tiedettiin pahaksi vastustajaksi edelliseltä kaudelta, jolloin "Kurdit" rökitti Loharit molemmissa kohtaamisissa.

Ottelun voittajaan ei saatu muutosta tälläkään kertaa, sillä FCK korjasi täyden pistepotin lukemin 2-3.

LPK:n molemmat maalit iski pienen tauon jälkeen kentille palannut Patrick Ahonen. Ottelun voittomaali nähtiin 89. peliminuutilla, kun Sjöblom joutui kaatamaan läpiajoon karanneet FCK -pelaajan. Tomi katseli punaista korttia ja maaliin asteli Andy Juntunen. Rankkari painui LPK:n maaliin ja pisteet FCK:n mukaan.

Kausi jatkuu 5.6. vierasottelulla KeuPaa vastaan.

Voitot karttaneet Lohareita sarjan alkupuolella

LPK:n sarjakausi Keski-Suomen nelosessa on käynnistynyt takellellen. Neljän pelatun ottelun jälkeen edellisen kauden sarjanelonen on edelleen ilman voittoja pistesarakkeen näyttäessä yhtä pistettä.

Täydet pisteet LPK:lta ovat varastaneet yhden maalin erolla kauden avausottelussa PaRi sekä sittemmin maalin peleissä FCV2 ja KaPa-51. KonnU:n kanssa pisteet jaettiin. LPK on johtanut jokaista sarjaotteluaan ja tapahtumia otteluissa on muutenkin riittänyt ulosajosta epäonnistuneeseen rankkariin.

Osansa LPK:n kirjaviin otteisiin on epäilemättä tuonut vaihteleva pelaajarinki. Neljässä ottelussa peräti 28 eri pelaajaa on verhoutunut LPK:n kisanuttuun. LPK on esittänyt jokaisessa ottelussa ajoittain mainiota futista ja hallinnut peliä keskikentällä. Pelisysteemin ja -paikkojen vakiintuessa tulos siirtyy väistämättä myös tulostaululle. Syytä huoleen ei siis ole.

Pelaajistosta mainittakoon jokaisessa ottelussa 90 minuuttia erinomaisesti pelannut LPK -debytantti Tommi Huvila, joka on täyttänyt Heikki Seppälän jättämän aukon keskikentän pallollisena nurmiporana erinomaisesti. Viimeisissä otteluissa Huvilan viereen kymppipaikalta valutettu Aki Pohjola on täydellisellä syöttötekniikallaan tarjoillut kanssapelaajilleen vuoroin pitkää ja vuoroin lyhyttä palloa. Lohareiden maaleista ovat vastanneet kahdessa pelissä neljästi osunut farmipelaaja Paavo Suokas sekä niin ikään neljä maalia laukonut O-P Toikkonen. Maaliin on osunut myös Ville Törmälä, joka on yhdessä elämänsä kevättä pelaavan Jani Kykyrin kanssa johtanut joukkoja niin kentällä kuin kopissakin.

Matka jatkuu ja ketsuppipullo on aukeamaisillaan…!

LPK jatkoon Regions' Cupissa

LPK jatkaa Regions Cupin kolmannelle kierrokselle, kun se kaatoi vieraspelissä HPP:n maalein 0-2 (0-0). Maalimerkinnät Toikkoselle ja Ahoselle.

Peli ei mennyt LPK:lta käsikirjoituksen mukaan, sillä mukana oli vain kentällinen miehiä. Kun vielä maalivahti loukkasi itsensä 10min kohdalla, piti loput pelistä pelata vajaalla miehityksellä. Tästä huolimatta pelin kontrolli oli LPK:lla ja ansaitut voittomaalit syntyivät toisella puoliajalla.

Seuraava peli on LPK:lle cupissa yhdeksäs viimeisen kolmen vuoden aikana. Näistä kahdeksassa arpa on tehnyt LPK:sta vierasjoukkueen!

Seuraavaa peliä varten LPK matkustaa Tervakoskelle, jossa vastassa on paikallinen IV-div joukkue Tervakosken Pato. Toisen kierroksen ottelussa Pato voitti FC Vapsin numeroin 5-1.

Ottelupäivää ei ole vielä sovittu, mutta 3. kierroksen pelit on pelattava 16.05.2015 mennessä.

Vielä ehtii nimi Kaken adressiin

Kaken adressiin ehtii vielä laittamaan nimensä: http://goo.gl/forms/Q8RDRG3Mwt

Halukkaat voivat myös osallistua hänen muistoksi kerätyn adressin ja kukkalaitteen kustannuksiin maksamalla 10 euron maksun Holvi-palvelussa osoitteessa https://holvi.com/shop/lohikoskenpallokerho/

Alustava otteluohjelma

Alustava otteluohjelma on nähtävillä Resultcodessa.

Pelisysteemi on tuttu kaksinkertainan sarja jaettuna kevät- ja syyskierrokseen. Täydennyksenä vielä ohje: "...voittaja nousee Kolmoseen. Viimeiseksi sijoittuva putoaa Viitoseen. Toiseksi viimeiseksi sijoittuva pelaa yksiosaisen ottelun sarjapaikastaan vieraskentällä 3.10. Viitosessa toiseksi sijoittunutta vastaan."

Ohjelma on siis alustava. Joukkueiden on toimitattava muutokset ti 31.3. klo. 14:00 mennessä, jonka jälkeen voidaan odotella virallista sarjaohjelmaa.

Kauko Sairasen adressi

Kauko Sairasen muistoksi kerätään jalkapallo- ja futsalväen kesken adressi, johon voit osallistua nettilomakkeella.

Adressi löytyy osoitteesta http://goo.gl/forms/Q8RDRG3Mwt

Tämän tiedon voi välittää eteenpäin tutulle jalkapallo- ja futsalväelle.

Treenit alkavat ke 11.3.

LPK futistoiminta pyörähtää virallisesti käyntiin ke 11.3. Tässä vielä kertauksena treeniaikoja.

    Ke 11.03.2015 19:45 - 20:45 Vehkalampi 1A 
    Ke 18.03.2015 19:45 - 20:45 Vehkalampi 1A
    Ke 25.03.2015 19:45 - 20:45 Vehkalampi 1A 
    Ke 01.04.2015 19:45 - 20:45 Vehkalampi 1A 
    Ke 08.04.2015 19:45 - 20:45 Vehkalampi 1A

LPK:ssa on aina tilaa uusille pelaajille. Jos kaipaat mahdollisuutta näyttää taitosi, ota yhteyttä => Ville Törmälä (ville.tormala@iki.fi / 0400 921 706).

LPK:lle farmisopimus FC Blackbidin kanssa

Lohikosken pallokerho ja kolmosta pelaava FC Blackbird ovat tehneet farmisopimuksen tulevaa futiskautta koskien. Sopimuksen myötä Blackbirdillä on mahdollisuus saada suurelle pelaajaringille tasaisemmin peliaikaa ja LPK voi vahvistaa pelaajaosastoa tarpeen niin vaatiessa.

Joukkueet ovat aiemminkin tehneet vastaavaa yhteistyötä, jolloin myös sopimuksen käytännön puoli toimi hyvin.


Kutsu Kauko Sairasen muistotilaisuuteen

Kauko Sairanen siunataan la 28.3.2015 kello 11:30 alkaen Mäntykankaan kappelissa. Siunaustilaisuuteen ovat kaikki tervetulleita.

Omaiset järjestevät jokaiselle osallistujalle ruusun, jonka voi käydä asettamassa Kaukon arkulle ja lausumassa muutaman sanan samalla tai olla hiljaa. Omia kukkia saa myös halutessaan tuoda.

Jotta omaiset osaavat tilata oikean määrän ruusuja, pyydämme ilmoittautumaan etukäteen mahdollisimman pian:
Virva Hartikka 050 546 28 48
Jani Sairanen 040 8600 507

Muistotilaisuus vietetään lähiomaisten kesken.

Hiljainen hetki Kaken muistolle monitoimitalolla su 1.3. 10:45

Kauko Sairasen muistoa kunnioitetaan hiljaisella hetkellä su 1.3. ennen Feeniks-LPK futsal-pelin alkua. Peli alkaa 10:45 Monitoimitalolla.

In memoriam: Kauko Sairanen

Lohikosken pallokerhon pitkäaikainen ja keskeinen taustavaikuttaja Kauko Sairanen menehtyi tiistai-iltana 24.2.2015 vakavaan sairauteen.

Kauko oli mukana LPK:n toiminnassa lähes seuran perustamisesta lähtien - yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Hän vaikutti seurassa valmentajan, joukkueenjohtajan sekä aktiivisen hallituksen jäsenen tehtävissä. LPK on ollut onnekas, kun sen asioita on pitkään ollut hoitamassa tunnollinen seuraihminen. LPK toiminta ja sen elinvoimaisuus jalkapallo- ja futsalseurana onkin ollut paljon Kaken aktiivisuuden ja kovan työn ansioita.

Kauko oli pyyteettömän talkoohengen ja seuratoiminnassa tarvittavan yhteisöllisyyden esikuva. Lohikosken pallokerho ja koko Keski-Suomen jalkapalloväki jäävät kaipaamaan Kakea.